Veikkausliigan mestaruutta puolustava, mutta runkosarjan voiton päätöskierroksella sunnuntaina KuPS:lle menettänyt HJK on kiinnittänyt kuluvan kalenterivuoden aikana joukkueeseensa useita kovan luokan pelaajia, ja etenkin maajoukkuetason suomalaistähtiä. On Tim Sparvia, Markus Halstia ja Santeri Hostikkaa, ja nyt joukkoon on liittymässä seuraavaksi Pyry Soiri.

MTV Urheilu kertoo, että 27-vuotias Soiri edustaa ensi kauden alusta lähtien HJK:ta. Soirin kerrotaan solmineen HJK:n kanssa kaksivuotisen sopimuksen (MTV:n uutiseen tästä).

Soiri pelasi viimeksi Tanskan toisella sarjatasolla Esbjergin joukkueessa, mutta hän on ollut jo noin kuukauden vapaa agentti, sillä sopimus Esbjergin kanssa purettiin elokuun lopussa. Soiri vietti Esbjergissä kaksi kautta – yhden Superliigassa ja yhden 1. divisioonassa – ja teki seuralle 54 ottelussa viisi maalia ja antoi neljä maalisyöttöä. Aiemmin hän oli edustanut ulkomailla itävaltalaista Admira Wackeria ja valkovenäläistä Shakhtjor Soligorskia.

Tammisaaressa syntynyt Soiri on pelannut Veikkausliigassa toistaiseksi 112 ottelua. Vuosina 2012-2014 hän edusti MYPA:a ja vuosina 2015-2016 VPS:ää.

[readmore from=Soiri-Pyry]

Huuhkajissa Soiri on pelannut 32 ottelua, joissa hän on tehnyt viisi maalia. Nopea laitapelaaja oli erityisen isossa roolissa syksyn 2018 Nations League -menestyksessä ja vuoden 2019 EM-karsinnoissa, mutta myös viime kesän EM-kisoissa hän pelasi 15 minuuttia ottelussa Venäjää vastaan. Viime aikoina hän on pelannut maajoukkueessa myös wingbackina, vaikka luontainen pelipaikka onkin laitahyökkääjän tontti.

Soirin sisääntulo maajoukkueeseen syksyllä 2017 oli erityisen räväkkä, sillä kolmen pelatun ottelun jälkeen hänellä oli koossa jo kaksi tehtyä maalia ja kaksi maalisyöttöä. Debyyttimaaottelussa tullut lisäajan tasoitusmaali Kroatiaa vastaan oli ikimuistoinen siksikin, että se käytännössä sinetöi Islannin historiallisen paikan vuoden 2018 MM-turnauksessa.