Näkökulma: Onni Valakari on tullut jäädäkseen – tuo harvinaista osaamista Huuhkajiin

HELSINKI. Onni Valakari pelasi juuri uransa kuudennen A-maaottelun. Ei maalia, ei maalisyöttöä. Vaihtoon 78:nnella minuutilla. Ja silti todella kovan luokan esitys.
Valakari ei välttämättä olisi saanut tilaisuutta MM-karsintaottelussa Kazakstania vastaan, mikäli Robin Lod olisi ollut pelikunnossa. Lod on jo jonkin aikaa ollut Markku Kanervan luottoratsu ja Huuhkajien ykköspelintekijä. Nyt hän on loukkaantumisen vuoksi sivussa ja katseet piti kääntää toisaalle.
Kazakstania vastaan tarvittiin pelaaja, joka kykenee murtamaan linjoja peliälyllään ja syöttövalikoimallaan. Pelaaja, joka kykenee operoimaan linjojen välissä ahtaassakin tilassa. Teemu Pukki sanoi ennen ottelua lehdistötilaisuudessa aivan suoraan, että Valakari on juuri tuollainen pelaaja.
Valakari sai sauman ja käytti sen erinomaisesti. Pyrki olemaan jatkuvasti pelattavana juuri siellä, missä Valakari on omimmillaan. Haastoi, loi ja ampui.
Suomi laukoi ottelussa 13 kertaa. Näistä peräti kuusi kirjattiin Valakarille. Suomi loi maaliodottamaa (xG) 0,92:n verran. Peräti 0,58 meni Valakarin nimiin. Oikeastaan vain maali tai maalisyöttö jäi uupumaan. Olihan siellä muun muassa se tilanne, jossa Joel Pohjanpalolla olisi ollut tyhjä maali edessään, mutta sitä ei Valakari nähnyt ja ampui päin maalivahtia.
Valakari vaihdettiin pois kentältä 78:nnella minuutilla, kun Suomi johti peliä 1-0. Fiksu vaihto paristakin syystä: Valakarin pois ottamisella Huuhkajat madalsi riskitasoaan eikä Valakari tuossa vaiheessa enää ollut niin terävällä jalallakaan liikkeellä.
Pelin jälkeen Kanerva sanoi lehdistölle olleensa aivan tyytyväinen Valakarin pelaamiseen. Hän tosin myös sanoi, että pelaajien esityksiä voidaan arvioida kunnolla vasta sitten, kun nauhoja on päästy pyörittelemään tarkemmin.
[readmore from=Huuhkajat]
On hyvin mahdollista, että tiistain MM-karsintaottelussa Ranskaa vastaan Valakari ei ainakaan avauksessa pelaa. Se on peli, jossa keskikentän kolmikolta vaaditaan hyvin erilaisia asioita kuin Kazakstania vastaan.
Toisaalta jos Suomi joutuu Ranskaa vastaan tappiolle, kehenköhän katseet kääntyvät, kun maalia pitäisi hakea ja maalipaikkoja luoda?
Valakari on pelannut vasta kuusi A-maaottelua, mutta 22-vuotiaana hän on tullut maajoukkueeseen jäädäkseen. Hän on pelaaja, joka tuo Huuhkajiin sellaista osaamista, mihin kovin moni muu ei pysty.
Valakari ei ehkä ihan vielä haasta Lodia avauksen paikasta, kun molemmat ovat terveinä, mutta ei sekään hetki välttämättä enää kaukana ole. Kuten Kanervakin asian totesi: ”Kilpailutilanne kovenee koko ajan.”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot