Toistakymmentä pidätettynä! – nyrkit viuhuivat Eurooppa-liigan ottelun yhteydessä
Kuva: Getty Images
Leicesterin ja Napolin välinen Eurooppa-liigan ottelu tarjosi katsojille viihdettä koko rahalla. Intensiivinen kamppailu päättyi lopulta lukemiin 2-2. Erotuomari Tiago Martins joutui kaivamaan keltaisen kortin taskustaan seitsemän kertaa.
Kotijoukkue Leicesterin Wilfred Ndidi keräsi niistä kaksi eli yksi punainenkin pelissä nähtiin. King Power Stadiumin lehtereillä fyysisyys olikin sitten kaukana viihteestä.
Joukkueiden kannattajat äityivät tappelemaan toistensa kanssa siinä määrin, että englantilaispoliiseilla oli valtava työ tilanne kontrollissa.
Katsomossa muun muassa heitettiin vastapuolen sektioon soihtuja ja savupommeja. Napolin kannattajat käyttivät vöitään lyömäaseena.
Alkuperäisten tietojen mukaan useita ihmisiä olisi pidätetty stadionin tapahtumien johdosta, mutta Calciomercato kertoo pidätyssuman alkaneen jo ennen peliä.
Joukkueiden kannattajat ottivat pelin alla yhteen Millstone Lanella. Lehden mukaan yhteensä kymmenen Napolin kannattajaa on pidätetty. Lisäksi peliä edeltäneessä kahakassa yksi englantilainen ja yksi italialainen pidätettiin rasistisen käytöksen johdosta.
Leicester ja Napoli kohtaavat seuraavan kerran Napolissa 9. joulukuuta.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
#Napoli, 12 tifosi arrestati dalla polizia a #Leicester: 'Vergogna!' #EuropaLeague #LeicesterNapoli dlvr.it/S7l2V9
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yllätyspaluu? Luis Suárez, 39, haluaa MM-kisoihin: ”Minun olisi mahdotonta kieltäytyä”
- Perinteikäs suurseura vaihtoi logonsa – raivo repesi
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
