Torino – Lazio: Välimallin kamppailu
Serie A
Torino – Lazio
Torstai 23.09. klo 19:30
Torinon ja Lazion kohtaaminen on monessa mielessä välimallin Serie A-kamppailu: molempia joukkueita on veikkailtu sarjassa taulukon keskivaiheille, ja neljän pelatun kierroksen jälkeen molemmat myös ovat siellä. Sarjassa putoamisesta ei kummallakaan pitäisi olla huolta, vaikka viime kaudella Torino väisti luodin vain ohuesti.
Torino tuntuu menneen hirvittävästä viime kaudesta paljon eteenpäin. Ivan Juric on saanut aikaan tasapainoisen permanentin, ja peliesitykset ovat olleet hyviä. Viime viikonlopun voitto Sassuolosta olisi saattanut pelitapahtumien myötä olla reippaampikin, mutta ottelun ratkaisu jäi viimeisen kymmenen minuutin varaan. Loukkaantumisia isännillä on kourallinen – pahin näistä on laatuhyökkääjä Andrea Belotti.
Lazion puikoissa häärii vanha ketjupolttaja Maurizio Sarri. Maaottelutauon jälkeiset ottelut ovat olleet joukkueelle tervanjuontia, mutta viime viikonloppuna kotiottelussa Cagliaria vastaan noustiin lopussa sentään ansaittuun tasapeliin. Pelillisesti Lazio ei ole tällä kaudella loistanut mitenkään erityisesti. Joukkuetta puoltaa tässä ottelussa kokonaan tyhjä sairastupa.
Lyö vetoa ottelusta:
Loukkaantumiset toki syövät Torinoa, mutta vaikea sitä on kovin merkittävänä altavastaajana illan ottelussa pitää. Vedoissa lähdetään liikkeelle kotimenestyksen puolesta. Ollaan konservatiivisia, ja otetaan tasoitusveto: Aasialainen tasoitus, Torino +0.5 kertoimella 1,72.
tarjoilee peräti 100% talletusbonusta aina 100 euroon asti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saat 100 euron talletuksella heti 200 euroa pelirahaa.
Lunasta in 100% talletusbonus 100 euroon asti näin:
- Avaa pelitili TÄSTÄ.
- Tee talletus.
- Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa.
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”