Kolmas kerta toden sanoo – Hakan karanteeni päättyi ja HIFK-ottelulle jo kolmas päivämäärä

Jalkapallon Veikkausliigassa pelaavan Hakan pelaajat ovat palanneet takaisin harjoituksiin koronakaranteeniltaan. Hakan ja Helsingin IFK:n oli määrä kohdata Valkeakoskella jo 31. heinäkuuta.
Ottelu jouduttiin tuolloin perumaan helsinkiläisten koronatartunnan ja sitä seuranneen karanteenin takia. Uudeksi päivämääräksi valikoitui 3. syyskuuta. Tällä kertaa kotijoukkueen leiriin osui tartunta ja Haka joutui karanteeniin.
Nyt ottelulle on asetettu uusi päivämäärä. Haka ja HIFK kohtaavat Tehtaankentällä torstaina 30. syyskuuta kello 18.30. Toivottavasti tällä kertaa peli päästään myös pelaamaan.
Hakalle syyskuu on erittäin tärkeä, koska se pelaa peräti neljä ottelua kotona. Sarjassa kymmenentenä olevat valkeakoskelaiset saavat HIFK:n lisäksi vieraakseen IFK Mariehamnin, Ilveksen ja SJK:n. Lisäksi syyskuun ohjelmassa on vieraspeli AC Oulua vastaan.
Tänään joukkue palasi harjoituksiin, joka vaikutti olevan riemukas uutinen ainakin seuran järkälemäiselle keskuspuolustajalle Luiyi de Lucasille. Dominikaanisesta tasavallasta kotoisin oleva puolustaja kertoi asiasta Twitterissä.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- HJK-hyökkääjä lainalle toiseen Veikkausliigan seuraan
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- HJK-hyökkääjä lainalle toiseen Veikkausliigan seuraan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS