Antonio Cassano laukoi kovan väitteen: AS Roman kannattajat unohtavat Francesco Tottin ajan saatossa – ”De Rossi välittää sata kertaa enemmän AS Romasta”

Antonio Cassano on laukonut jo pitkän aikaa varsin mielenkiintoisia ja puheenaiheita herättäneitä kommentteja Christian Vierin pitämässä BoboTV:ssä.
Cassano ja Vieri ovat kentän ulkopuolella läheisiä ystävyksiä. Kaksikko edusti samaan aikaan Italian A-maajoukkuetta ja pelasivat vuosien ajan vastakkain Serie A:ssa.
AS Roma ja Napoli iskivät yhteen viime viikonloppuna Serie A:ssa. Loistavasti kauden aloittaneen Napolin päävalmentaja Luciano Spalletti sai osakseen vihellyksiä Stadio Olimpicon kotiyleisöltä. Spalletti valmensi aikoinaan AS Romaa ja joutui kannattajien hampaisiin oltuaan osasyyllinen Francesco Tottin uran loppumiseen. Spalletti jätti Tottin olemattomalle peliajalle seuralegendan viimeisinä pelivuosina.
Pelaajaurallaan viiden vuoden ajan AS Romassa pelannut ja siten Tottin loistavasti tunteva Cassano tuomitsi kannattajien käytöksen. Cassanon mielestä on suorastaan häpeällistä, että AS Roman kannattajat vihelsivät Spallettille sen vuoksi, ettei hän antanut aikoinaan peliaikaa Tottille.
– Vihellykset Spallettille ovat häpeällisiä. Hän on valmentaja, joka rakasti ja rakastaa edelleen AS Romaa. Hän teki seurassa upeita asioita. Joutuiko hän vihellyskonsertin uhriksi lopetettuaan Tottin pelaajauran? Tämä ei ole normaalia. Tulen hulluksi.
– En haluaisi sanoa tätä, koska rakastin aikaani AS Romassa ja ihmiset rakastivat minua siellä, mutta mielestäni tämä on skandaali. Hän sai vihellyskonsertin vain sen takia, ettei hän antanut Tottille peliaikaa. Kunnioitan Tottia ja uskon, että hän vielä 45-vuotiaanakin tekisi tarvittavan eron kentällä.
Cassanon mielestä AS Roman kannattajat unohtavat Tottin ajan kuluessa.
– Totti ei ole ikuisesti muistettava pelaaja. Leo Messi ja Diego Maradona ovat sellaisia. 20 vuoden päästä Totti on jo unohdettu. Aikoinaan Bruno Conti oli AS Roman ykkösnimi. Sitten se oli Totti ja kenties tulevaisuudessa se on Lorenzo Pellegrini.
Cassanon mukaan Daniele De Rossi on huomattavasti suurempi romanista kuin Totti. De Rossi on AS Roman oma kasvatti ja pelasi seuran edustusjoukkueessa 17 vuoden aikana yli 600 ottelua. De Rossi lopetti pelaajauransa Boca Juniorsin väreissä.
– De Rossi oli myös kapteeni ja hänetkin on melkein unohdettu, vaikka minulle hän on ikuinen legenda. 20 vuoden aikana en ole nähnyt ainuttakaan yhtä niin syvästi AS Romaan sitoutunutta pelaajaa. Näin De Rossin itkevän hävityn derbyn jälkeen. De Rossi välitti AS Romasta sata kertaa Tottia enemmän. Totti on romanista, mutta De Rossi on sitä vieläkin enemmän.
Lähde: AS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan