”Haava ei parane, vaikka voittaisimme Napolin 6-1” – José Mourinho häpeissään murskatappiosta

AS Roma koki melkoisen selkäsaunan torstaina hävittyään Konferenssiliigan lohkovaiheessa norjalaiselle FK Bodø/Glimtille 1-6.
AS Roman päävalmentaja José Mourinho haukkui pelaajansa maanrakoon torstaisen murskatappion jälkeen, eikä suoranaisesti pahoitellut sanojaan lauantaisessa lehdistötilaisuudessa ennen Napoli-ottelua.
AS Roma ja Napoli iskevät yhteen sunnuntaina Serie A:ssa.
– He, jotka sanovat, etten ole tyytyväinen, valehtelevat. Haluan laadukkaamman pelaajamateriaalin, mutta en ole idiootti. Kunnioitan omistajia ja urheilutoimenjohtajaa.
– Olen ainoa syyllinen siihen, koska peluutin sellaista joukkuetta, jolla oli suuri riski hävitä se ottelu, mutta en odottanut tällaista katastrofia. Peluutin tuollaista joukkuetta, koska pelkäsin loukkaantumisia ja ottelu pelattiin tekonurmella huonossa säässä. Ajattelin myös Napoli-ottelua. Kannan vastuun, Mourinho myönsi.
Mourinhon mukaan on pitkälti samantekevää, voittaako AS Roma Napolin murskaluvuin, sillä se ei poistaisi torstaisen tappion aiheuttamaa häpeää.
– Haava ei parantuisi, vaikka voittaisimme Napolin 6-1. Seuraavassa Bodø-ottelussa peluutan ykkösmiehistöä ja on sääli, jos joku loukkaantuu.
Napoli on voittanut kaikki kahdeksan sarjaotteluaan ja sarjakärki saapuu Olimpicolle suosikkina. Ottelu käynnistyy klo 19.00.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!