HELSINKI. Huuhkajien maalivahtirinkiin kuuluva Carljohan Eriksson pelaa hienoa kautta Ruotsin pääsarjassa Allsvenskanissa.

Mjällbyä edustava Eriksson, 26, on torjunut tällä kaudella 12 sarjaottelussa, joissa hän on päästänyt yhteensä vain kuusi maalia. Kun mukaan lasketaan syyskuun alussa tullut A-maajoukkuedebyytti Walesia vastaan, on Erikssonin tämänhetkinen nollapeliputki jo kahdeksan ottelun mittainen.

[readmore from=Huuhkajat]

– Nollaputki on nyt jatkunut jonkin aikaa. Tavoitteena on tietysti voittaa joka peli. Hyvä puolustuspeli antaa siihen hyvät lähtökohdat, kommentoi Eriksson vaatimattomasti keskiviikkona maajoukkueen lehdistötilaisuudessa.

Walesia vastaan pelatussa ystävyysottelussa Eriksson torjui Harry Wilsonin ampuman pilkun ja sai muutenkin kehuja esityksestään. Mutta kun Huuhkajat pelaa pisteistä, tolppien välissä seisoo Bayer Leverkusenin huippuvahti Lukas Hradecky, jota kirittää Italian pääsarjassakin pelannut Brescian torjuja Jesse Joronen.

Eriksson haluaisi luonnollisesti nousta Huuhkajissakin pelaavaksi maalivahdiksi, mutta hän tiedostaa äärimmäisen kovan kilpailutilanteen.

– Toivottavasti voin nousta maajoukkueessakin pelaamaan. Tämä on hyvä ympäristö päästä palauttamaan jalat maan pinnalle, jos on päässyt kusi nousemaan hattuun. Ei vaadi kuin yhdet treenit, niin huomaa, ettei osaakaan mitään.

– Minulla on vielä paljon opittavaa muilta maalivahdeilta. Mutta kunnioitan marssijärjestystä täällä. En vaadi mitään avauksen paikkaa. Peliaika on ansaittava.

Mjällbyn hyökkääjä Jacob Bergström arvioi aiemmin tänä syksynä, että Ruotsin liiga ei jää Erikssonin viimeiseksi etapiksi ulkomailla.

– Hän on ollut uskomaton kaikilla täällä viettämillään kausilla. Hän ansaitsee jotain paljon Mjällbyä parempaa, Bergström heitti Expressenin mukaan.

– Hän voisi ehkä sopia hyvin [Englannin] Valioliigaan. Tai Mestaruussarjaan. Jonnekin sinne. Hän puhuu hyvin englantia, joten se sopisi hyvin.

Joukkuekaverin kehuihin Eriksson reagoi keskiviikkona huvittuneesti. Isommat ympyrät kiinnostavat maajoukkuevahtia, mutta hän ei ole ajatellut uransa seuraavaa askelta vielä niin pitkälle.

– Bergström on aikamoinen velikulta, joka voi päästellä vähän mitä vain haastatteluissa. Tavoitteeni? Haluan pelata mahdollisimman korkealla. Sopimus on katkolla, mutta mitään ei ole ensi kaudesta puhuttu.

Lokakuun maajoukkuetauolla Eriksson ja kumppanit kohtaavat MM-karsinnoissa Ukrainan ja Kazastanin.