Vuoden 1986 MM-kisoissa nähtiin ikimuistoinen hetki, kun Argentiinan ja Englannin välisessä puolivälieräottelussa Diego Maradona ohjasi pallon kädellään maaliin ohi Peter Shiltonin.

Englantilaispelaajien kovasta protestoinnista huolimatta osuma hyväksyttiin. Se oli lopulta myös erittäin ratkaiseva maali, sillä Argentiina voitti ottelun 2-1 ja eteni MM-välieriin.

Vastaavanlaista maalia ei enää nykypäivänä voi tehdä hyväksytysti otteluissa, joissa VAR-järjestelmä on käytössä. Mutta VAR ei ole vielä läheskään kaikkialla käytössä, ja Italiassa nähtiinkin tällä viikolla kopio Maradonan ikimuistoisesta ”Jumalan käsi” -maalista, kun Napoli ja AS Roma kohtasivat alle 16-vuotiaiden ottelussa.

On jopa hämmentävää, kuinka paljon yhteensattumia näiden kahden maalin välillä on. Sen lisäksi, että molemmat tehtiin kädellä, molempien maalintekijöiden etunimi on Diego. Ja vaikka Maradona teki maalin Argentiinan maajoukkueessa, edusti hän tuolloin seurajoukkuetasolla Napolia, aivan kuten hänen nimikaimansa. Vastustajat myös protestoivat rajusti kumpaakin maalia, mutta siitä huolimatta kummallakin kertaa erotuomari hyväksyi maalin.

Molemmat maalit näet alla olevista upotuksista. Mikäli ne eivät näy laitteellasi, voit katsoa tuoreimman maalin täältä, ja sen alkuperäisen täältä.

ESPN FC

@ESPNFC
Napoli U16 player scores a Maradona-like goal with his hand... and his name is Diego ✋

(via @OfficialASRoma)