Katso: Rasmus Schüller lensi ulos ja perään vastustajan pelaaja tuuletti maaliaan ulosajon arvoisesti – yli 40 000 katsojaa tulikuumassa derbyssä!
Kuva: Getty Images
Tukholmassa nähtiin Allsvenskanin hurja paikallistaistelu AIK:n ja Djurgårdenin välillä. Lopulta kotijoukkue nappasi kolme sarjapistettä 1-0-voitolla.
Tunnelma Friends Arenalla oli mieletön, koska paikalla oli peräti 42 539 silmäparia ja he pääsivät todistamaan viihdyttävää ja fyysistä kamppailua.
Suomalaisväriä ottelussa edustivat vierasjoukkueen Rasmus Schüller ja muun muassa Interissä ja IFK Mariehamnissa sähäkkyyttään osoittanut Albion Ademi.
Ademi tuli puoli tuntia ennen pelin päätöstä kentälle. Avauksessa ollut Schüller lensi suoralla punaisella kortilla ulos jo pelin 11. minuutilla.
Hän tuli nappulat edellä AIK:n argentiinalaispelaajaa Nicolas Stefanellia sääreen pallontavoittelutilanteessa.
– Katsoin, että pallo ei ole täysin Stefanellin hallussa, joten menin tavoittelemaan palloa ja osuin häneen. Täysin tarpeeton yritys minulta, sanoi Schuller Discoveryn haastattelussa.
– En todellakaan haluaisi joutua ulos pelistä noin varhaisessa vaiheessa. Jätin joukkueeni todella vaikeaan tilanteeseen.
Tilanne nähtävissä alla. Jos twiitti ei näy, klikkaa tästä.
Direkt rött på Rasmus Schüller efter den här satsningen på Stefanelli!
Se matchen på discoveryplus.se
Se matchen på discoveryplus.se
I målfirandet drar Stefanelli av sig tröjan för att fira och får då sitt andra gula kort och blir utvisad!
Rasmus Schüller om sitt röda kort:
"Jag tycker det är en duell, han har inte full kontroll på bollen så jag går in. Och min fot fastnar på honom. Det är en onödig satsning av mig.- Jag vill ju inte gå av planen efter fem procent av matchen. Jag sätter laget i en dålig position"

LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”