Linda Sällström avasi Ylelle odottamattoman tehotonta syksyään: ”Kausi loppui vähän kesken”
Kansallinen liiga sai juhannusviikolla tiedottaa massiivisesta uutisesta, kun HJK kertoi Linda Sällströmin palaavan kotimaan kentille 13 vuoden tauon jälkeen. Sällströmiä kovempaa paluumuuttajaa ei naisten pääsarjatasolle voi edes kuvitella, sillä tulihan hän Suomeen muun muassa kaikkien aikojen parhaana maajoukkueiden maalintekijänä.
Luultavasti lähes kaikki odottivat 33-vuotiaalta Sällströmiltä Kansallisen Liigan syyskaudella enemmän kuin nähtiin. Hyökkääjä pelasi HJK:ssa kahdeksassa ottelussa 544 peliminuuttia ja onnistui maalinteossa vain kahdesti – heinäkuun lopussa PK-35:ttä ja sarjan päätöskierroksella Åland Unitedia vastaan. HJK:llekin jäi sijoitukseksi edelliskauden tapaan vaatimaton neljäs sija.
Linda Sällström kertoi Ylen haastattelussa, mistä odotettua hiljaisempi maalitahti johtui (juttuun tästä).
– Sekä omasta että joukkueen puolesta tuntuu, että kausi loppui vähän kesken. Juuri kun alkoi päästä itse vauhtiin ja samoin joukkue paransi otteitaan syksyn mittaan. Kauden kaksi viimeistä ottelua olivat koko joukkueelta parhaita esityksiä, mitä on minun aikana pelattu. Sinänsä harmi, että vire löytyi vasta, kun kausi loppui, Sällström vastasi.
– Pyrin lähtemään muuttoon Suomeen ilman suurempia ennakko-odotuksia. Avoimin mielin tulin. Totta kai olisin toivonut, että olisin tehnyt enemmän maaleja, mutta osasin odottaa, että vie aikaa tottua uuteen ympäristöön, pelitapaan ja pelikavereihin.
– Kausi oli kuitenkin itsellä tosi hajanainen. Oli vähän sellaista, että kaksi viikkoa treeneissä, kaksi viikkoa pois erinäisten syiden takia. Oli vähän loukkaantumista ja koronakaranteenia ja sellaista, mikä vähän vaikeutti sitä sopeutumista aluksi.
Taustalla kova kilpailutilanne
Sällström tietenkin valittiin itsestäänselvästi Helmarien joukkueeseen lokakuun MM-karsintaotteluihin Georgiaa ja Irlantia vastaan. 48 maaottelumaalia tehnyt Sällström on ollut vuosikausien ajan Helmarien tärkein hyökkääjä, mutta hän muistuttaa, että muitakin hyviä hyökkääjiä joukkueesta löytyy, jos itsellä ei kulje. – Meillä on monta tosi kovaa hyökkääjää. Sanni Franssi on ollut ihan tulessa viime aikoina ja kehittynyt tosi paljon viimeisen vuoden aikana. Amanda Rantanen on tullut mukaan A-maajoukkueeseen ja näyttänyt, että haluaa kilpailla pelipaikasta, ja aika tärkeän maalinkin kerennyt jo tekemään. – Juliette Kemppi on ollut jo pitkään mukana ja hyvä hyökkääjä, samoin Kaisa Collin ja Jenny Danielsson, onhan näitä vaihtoehtoja. Ei se siihen kaadu, että olenko minä iskussa vai en, Sällström totesi. Koko Sällströmin mainitsema viisikko on nytkin mukana maajoukkueessa, mutta kilpailua voi tulla taustaltakin lisää. Päävalmentaja Anna Signeul vahvisti muutama päivä sitten Svenska Ylelle, että myös kahden passin hyökkääjät Cassandra Korhonen ja Roosa Ariyo ovat Helmarien kannalta kiinnostavia pelaajia.Hyökkääjien mittelöä Stadikalla?
Kansallisen Liigan maalitilaston kakkonen – ja tehokkain Suomen kansalainen – 21 maalia tehnyt Cassandra Korhonen saa antaa lisänäyttöjä tänään lauantaina, kun Helsingin Olympiastadionilla pelataan Suomen Cupin loppuottelu Åland Unitedin ja PK-35 Vantaan välillä. Ottelu on Korhosen viimeinen Åland Unitedin paidassa, sillä hän vaihtaa ensi kaudeksi toiseen joukkueeseen. Vastapuolella näyttöjä tulevia maajoukkuevalintoja silmällä pitäen antavat kaksi nuorta huippulupaavaa maalintekijää, 17-vuotias hyökkääjä Oona Sevenius ja 18-vuotias Wilma Forsblom. Sevenius oli 13 maalillaan Kansallisen Liigan maalitilaston jaetulla kolmannella sijalla ja Forsblom 12 maalillaan jaetulla viidennellä sijalla. Molemmat pukeutuvat Suomen paitaan ensi keskiviikkona alkavassa alle 19-vuotiaiden tyttöjen EM-karsintaturnauksessa. [readmore from=Sällström-Linda] Suomen Cupin loppuottelu alkaa lauantaina kello 13, ja sitä voi seurata suorana JIM-kanavalta kello 12.30 alkaen. Voittajajoukkueelle on pokaalin, mitalien ja mestaruusjuhlien lisäksi tarjolla 20 000 euron rahapalkinto. Vielä siihenkään eivät naisten pääsarjatason jalkapalloilut tältä syksyltä lopu, sillä sunnuntaina alkaa Kansallisen liigan kaksiosainen karsintataisto HPS:n ja NJS:n välillä. Avausosa pelataan sunnuntaina Klaukkalassa.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sveitsille kirvelevä tulos MM-kisoissa – Qatar rokotti viime hetkellä
- Itävallan päävalmentajalle jatkodiili jo ennen ensimmäistä MM-peliä
- Jalkapallon MM-kisat 14.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Iranin MM-harjoituskeskuksen vierestä löydettiin ruumis
- Portugalin João Cancelo avautui elämänsä suuresta tragediasta: ”Muistan äitini viimeisen kirkaisun”
- Carlo Ancelotti: Neymar ei pelaa Brasilian avausottelussa MM-kisoissa
- Thomas Parteylta evättiin pääsy Kanadaan – Ghanan hallitus ryhtyy oikeustoimiin
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- Yhdysvallat antoi myrskyvaroituksen – sama nähty viimeksi lähes 100 vuotta sitten
- Englannin tähtipelaajien kengät ja pallot varastettiin ennen avausottelua
- Aitio: Suomalaisvalmentaja Ranskan pääsarjaan – myös Valioliiga oli vaihtoehto
- MM-kisojen yleisömäärä herätti epäilyt – Fifalta tiukka vastaus tyhjistä penkeistä
- Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
- Bernardo Silva sai valita Espanjan huippuseuroista – yllätyspäätös uudesta seurasta
- Jalkapallon MM-kisat 12.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Jalkapallon MM-kisat 13.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Cristiano Ronaldolta kuitti toimittajille: ”Ettekö ole nähneet pelejäni?”
- Näin katsot jalkapallon MM-kisojen ottelut ilmaiseksi
- Marokolle isoja takaiskuja Brasilia-pelin alla – kaksi muutosta MM-joukkueeseen
- Näitkö tämän? Yhdysvallat hyötyi uudesta VAR-säännöstä ensimmäistä kertaa