Manchester Unitedin ikoni ei halua fanien laulavan enää hänen kannatuslauluaan: ”On aika lopettaa”

Manchester Unitedin entinen keskikenttäpelaaja Park Ji-sung toivoo, että seuran kannattajat lopettavat hänelle omistetun laulun laulamisen otteluissa.
Unitedissa aikanaan seitsemän vuotta pelannut Park, 40, sanoi seuran virallisessa podcastissa, että laulu on loukkaava, koska siinä annetaan ymmärtää, että hänen kotimaassaan Etelä-Koreassa syödään koiranlihaa. Parkin mukaan kyseessä on negatiivinen stereotypia, josta halutaan eroon.
– Se kyseinen sana (koiranliha) on todella epämukava korealaisille, ja olen todella pahoillani nuorempien pelaajien puolesta, jotka ovat kuulleet tuollaisen laulun.
– Asiat ovat muuttuneet Koreassa paljon. Historiallisesti pitää paikkaansa, että olemme syöneet koiranlihaa, mutta nykyään varsinkin nuorempi sukupolvi todella vihaa sitä. Kulttuuri on muuttunut.
– Pyydän todella, että kannattajat lopettavat sen sanan laulamisen. Se vaivaannuttaa korealaisia, kun he kuulevat sen. On aika lopettaa.
Park pelasi Manchester Unitedissa yli 200 ottelua ja voitti seurassa muun muassa neljä Valioliigan mestaruutta ja kertaalleen Mestarien liigan. Etelä-Korean A-maajoukkueessa hän esiintyi tasan sata kertaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HJK:lle järkyttävä pettymys ja Ilvekselle kunnon selkäsauna
- Interin puolustuslinja saa kovan paluumuuttajan Hollannista
- KuPS saa tutun vieraan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Komento FC Hakassa vaihtuu: väliaikaisvalmentaja ehti olla pestissään kaksi päivää, toimitusjohtaja hyppää apuvalmentajaksi
- Tiesitkö tätä? Surinamen varapresidentillä on hallussaan himoittu maailmanennätys – keinot olivat kyseenalaisia
- Näkökulma: Paljon parjattu jalkapallojournalismi on kulttuurimedioiden kermaa, vaikka itse sanonkin
- Francesco Tottin poika, 19, virallisti uransa lopettamisen
- Näkökulma: Naisjalkapalloilun väheksyminen on inhimillistä
- Kirja-alan vaikuttaja: Voisimme oppia jalkapallokulttuurilta paljon, jos emme vain seuraisi sitä vierestä
- Oliver Antman puhui tulevaisuudestaan: ”Jos jotain hyvää ilmaantuu…”
- Interin puolustuslinja saa kovan paluumuuttajan Hollannista
- HJK:lle järkyttävä pettymys ja Ilvekselle kunnon selkäsauna
- Francesco Tottin poika, 19, virallisti uransa lopettamisen
- Kirja-alan vaikuttaja: Voisimme oppia jalkapallokulttuurilta paljon, jos emme vain seuraisi sitä vierestä
- Oliver Antman puhui tulevaisuudestaan: ”Jos jotain hyvää ilmaantuu…”
- KuPS saa tutun vieraan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Näkökulma: Naisjalkapalloilun väheksyminen on inhimillistä
- Komento FC Hakassa vaihtuu: väliaikaisvalmentaja ehti olla pestissään kaksi päivää, toimitusjohtaja hyppää apuvalmentajaksi
- Tiesitkö tätä? Surinamen varapresidentillä on hallussaan himoittu maailmanennätys – keinot olivat kyseenalaisia
- Tässä on maailman paras saari jalkapallossa