Suomi taipui upean kotiyleisön edessä – Ukraina maalipaikoissa selvästi parempi

HELSINKI. Huuhkajat pääsi pitkästä aikaa pelaamaan lähes täyden (29 485 katsojaa) Helsingin Olympiastadionin eteen, kun MM-karsinnoissa asettui vastaan Ukraina. Tunnelma oli huipussaan eikä Suomelta yritystä puuttunut.
Yrityksestä huolimatta joukkue ja kannattajat joutuivat lähtemään pettyneinä stadionilta. Ukraina haki pisteet 2-1-voitolla – täysin ansaitusti.
Hieman yllättäen Suomen päävalmentaja Markku Kanerva oli valinnut avaukseen Thomas Lamin, jonka ei alun perin edes pitänyt olla mukana syyskuun maaotteluissa. Lam pelasi keskikentän pohjalla tehtävänään suojata Huuhkajien viiden miehen puolustuslinjaa.
Nimellisesti puolustavasta ryhmityksestä huolimatta Suomi aloitti pelin melko aktiivisella otteella. Pukki kuljetti jo parin minuutin pelin kohdalla pallon boksiin. Hänen laukauksensa blokattiin, mutta Robin Lod pääsi vielä kokeilemaan volleylla irtopalloon. Andri Pjatov torjui.
Lähes heti perään kolisi omissa. Andri Jarmolenko ohitti helpon näköisesti Thomas Lamin ja sijoitti boksin ulkopuolelta takakulmaan.
Maalin jälkeen pelin virtaus tasoittui joksikin aikaa. Kumpikaan joukkue ei sen suuremmin hallinnut peliä. Vartin pelin kohdalla Ukraina pääsi kunnolla toistamiseen hätyyttelemään Lukas Hradeckyn vartioimaa maalia, kun Viktor Tsygankov pudotti vasemmalta laidalta ja Roman Jaremtshuk laukoi kohti takakulmaa – tällä kertaa ohi maalin.
21 minuutin pelin jälkeen Ukraina haki vuorostaan oikealta laidalta ratkaisua. Pallo pelattiin matalana maalin eteen, mutta Jarmolenko ei aivan yltänyt kurotuksellaan pelivälineeseen.
Ja sitten, 28 minuutin kohdalla, Suomi onnistui rakentelemaan hyökkäyksen lopultakin myös vasemmalta kaistaltaan. Se tuotti kulmapotkun, joka pelattiin lyhyen kuvion päätteeksi Joel Pohjanpalon päähän. Pjatov onnistui torjumaan vahvana pääpelaajana tunnetun Pohjanpalon puskun tolppaan, mutta siitä se kimposi Pukille ja Pukista maaliin.
Osuma oli Pukin MM-karsintojen neljäs ja miehen maajoukkueuran 31:s. Pukki on enää vain yhden osuman päässä kaikkien aikojen maalitilaston ykkösmiehestä, Jari Litmasesta.
Huuhkajien ilo tasoituksesta ei kauan kestänyt. Ukraina nousi oikealta ja pelasi Tsygankovin kautta pallon Jaremtshukille, joka ei maalipaikassa erehtynyt.
Avausjaksolla Ukraina voitti pallonhallinnan 52-48, laukauset 9-4 ja maaliodottaman 0,92-0,45. Ukraina siis tilastojenkin valossa hallitsi ottelua ja ansaitsi sikäli johtoasemansa.
Toinen puoliaika alkoi näennäisesti jälleen melko tasaisissa merkeissä, mutta jälleen Ukraina oli maalipaikkojen suhteen vaarallisempi. Pukkikin tosin pääsi vajaan tunnin pelin kohdalla kokeilemaan, mutta laukaus kilpistyi puolustukseen.
Kanerva teki pian Pukin paikan jälkeen pari vaihtoa. Nicholas Hämäläinen tuli laitapakiksi loukkaantuneen Nikolai Alhon tilalle. Lisäksi Huuhkajien peliin haettiin hyökkäysvoimaa ottamalla Urho Nissilä Lamin tilalle.
Nissilä pääsi pian kokeilemaan erinomaisesta paikasta vapaapotkua, mutta laukaus karkasi pahasti yli maalin. Suomi sai kymmenisen minuuttia myöhemmin toisenkin hyvän vapaapotkupaikan, mutta Pjatov torjui yrityksen.
Vajaa vartti ennen täyttä aikaa Kanerva teki vielä kaksi vaihtoa: Pohjanpalo ja Jukka Raitala ulos, Roope Riski ja Ilmari Niskanen sisään.
84 minuutin kohdalla Huuhkajat sai vielä viimeisen laukauksena maalia kohti, kun Lod kokeili ulkosyrjällään. Vedossa ei ollut tarpeeksi laatua, ja Pjatov torjui helposti. Ukraina puolestaan loi vielä lisäajalla huipputontin, jonka Hradecky onnistui torjumaan.
Ottelu noudatti oikeastaan koko pelin ajan samaa kavaa. Periaatteessa pelin virtaus pysyi tasaisena, mutta terävyydessä Ukraina oli selvästi Huuhkajia parempi.
Suomi voitti lopulta pallonhallinnan 54-46, mutta laukaukset menivät Ukrainalle 16-11. Suurin ero tuli luoduissa maalipaikoissa, joita vierasjoukkueelle kirjattiin 15 Suomen neljää vastaan. Maaliodottamaa (xG) Ukraina loi 1.49:n ja Suomi 1.14 maalin verran.
Lohkon toinen ottelu Kazakstanin ja Bosnia-Hertsegovinan välillä pelattiin aiemmin lauantaina ja se päättyi Bosnian 2-0-voittoon. Tulosten myötä Suomi pullahti lohkossa neljänneksi.
Huuhkajat on kerännyt viidestä pelistään viisi pistettä. Bosnialla on viidestä pelistä kuusi, Ukrainalla kuudesta pelistä kahdeksan ja Ranskalla kuudesta pelistä 12 pistettä. Seuraavaksi Suomi kohtaa Kazakstanin vieraissa tiistaina 12. lokakuuta.
LUE MYÖS:
- Näkökulma: Tekikö Markku Kanerva ison pelillisen päätöksen kotiyleisön paineen vuoksi?
- Alkoivatko lentokilometrit painaa? – Huuhkajien pelintekijä kertoi, mistä toisen puoliajan hyytyminen johtui
- Miksi pääpelivoimainen Joel Pohjanpalo otettiin vaihtoon tappioasemassa? – Markku Kanerva vastasi
- ”Harmittaa eniten, ettemme kyenneet tarjoamaan voittoa noille upeille kannattajille” – Teemu Pukki oli pettynyt Huuhkajien hyökkäämiseen
- Suomi taipui upean kotiyleisön edessä – Ukraina maalipaikoissa selvästi parempi
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Barcelona selvitti Wolfsburgin tyrmäysalun, juhlii toista Mestarien liigan voittoa – katso kohokohdat
- PSG virallisti Lionel Messin jäähyväiset
- Huuhkajapuolustaja jättää seuransa Puolassa
- Zlatan Ibrahimovicin ja AC Milanin yhteinen taival päättyy
- Napolin sensaatiotähti valittiin Serie A:n parhaaksi pelaajaksi
- Andrés Iniesta saattaa siirtyä Argentiinaan – vanha joukkuetoveri houkuttelee: ”Soitin hänelle”
- Tuttosport: Juventus saattaa sittenkin antaa potkut päävalmentajalleen – tässä ykköskorvaajaehdokas
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Relevo: Kylian Mbappé ei aio aktivoida PSG-sopimuksensa viimeistä vuotta – Real Madrid valmis tekemään tarjouksen yhdellä ehdolla
- Sergio Ramos poistuu myös Pariisista: ”Nämä ovat hyvästit”
- Huuhkajapuolustaja jättää seuransa Puolassa
- Zlatan Ibrahimovicin ja AC Milanin yhteinen taival päättyy
- Marco Asensio siirtymässä jättipalkalla PSG:hen – seuran entinen pelaaja kyseenalaistaa ratkaisun: ”Tulee tänne vääristä syistä”
- PSG virallisti Lionel Messin jäähyväiset
- AC Milanin tähdelle pitkä jatkosopimus – sisältää jättimäisen ulosostopykälän
- Napolin sensaatiotähti valittiin Serie A:n parhaaksi pelaajaksi
- Zlatan Ibrahimovic ei ole valmis eläkkeelle – yksi asia huolestuttaa ruotsalaisveteraania
- Tuttosport: Juventus saattaa sittenkin antaa potkut päävalmentajalleen – tässä ykköskorvaajaehdokas