Legendaarinen Arsenalin ja Liverpoolin pelaaja on kuollut – voitti seurajoukkuetasolla kaiken mahdollisen
Arsenalissa ja Liverpoolissa huippuvuotensa pelannut Ray Kennedy on kuollut 70 vuoden iässä.
Hänellä todettiin Parkinsonin tauti vuonna 1984.
Kennedy pelasi valtaosan urastaan kahdessa Englannin suurseurassa. Hän nousi jalkapallomaailman tietoisuuteen Arsenalissa.
Nuori Ray Kennedy pelasi Gunnersin riveissä 212 ottelua, joissa vasempana laitalinkkinä pelannnut englantilainen viimeisteli 71 maalia.
Hän voitti Arsenalin kanssa liigamestaruuden ja FA Cupin.
Kesällä 1974 Kennedy siirtyi Liverpooliin. Siirtokorvaus oli tuolle ajanjaksolle varsin suuri. Nykypäivän euroiksi muutettuna noin 200 000 euroa.
Aika Liverpoolissa muodostui menestystarinaksi. Kennedy pelasi seurassa 393 ottelua, joissa hän teki 72 maalia.
Palkintokaappiin kertyi viisi liigamestaruutta lisää ja kolme Euroopan Cupin eli nykyisen Mestarien liigan voittoa.
Yhteensä pokaaleja Liverpool-aikana kertyi 11 kappaletta.
Alkuvuodesta 1982 Kennedy siirtyi vielä Swansean riveihin ja sieltä Hartlepooliin.
Uransa Kennedy päätti 33-vuotiaana saatuaan edellä mainitun diagnoosin.
Maajoukkuetasolla hän ehti pelaamaan 17 kertaa Englannin paidassa. Kennedyn muistoa ovat ehtineet kunnioittamaan ainakin Liverpool ja Englannin maajoukkue.
Myös entinen Liverpoolin hyökkääjä John Aldridge kunnioitti Kennedyn muistoa sosiaalisessa mediassa.
– Mikä pelaaja ja kuinka mahtava kaveri. Hän kärsi aivan liikaa Parkinsonin taudista suurimman osan elämäänsä, Aldridge sanoi.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
All of our thoughts go out to his family, friends and former clubs.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
The thoughts of everybody at Liverpool Football Club are with Ray’s family and friends at this sad and difficult time.
Rest in peace Ray, 1951-2021
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
League
European Cup
UEFA Cup
European Super Cup
League Cup
Liverpool legend
Lähde: BBC
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”