MM-karsinta: Portugali menetti kärkipaikkansa hurjalle Serbialle – Espanja varmisti liput kisoihin
Kuva: Getty Images
Sunnuntai-illan MM-karsintaotteluiden ehdottomat herkkupalat pelattiin Sevillassa ja Lissabonissa.
Espanja kohtasi Ruotsin Estadio de La Cartujalla, ja pelissä oli lohkovoitto, jonka myötä suora selviytyminen Qatarin ensi talven kisoihin.
Espanjalle lohkovoittoon olisi riittänyt tasapeli, ja sellainen pitkään vaikuttikin olevan tulossa. 86. minuutilla Álvaro Morata sai kuitenkin illan ainoan osuman nimiinsä, iskemällä Dani Olmon tolppavedon paluupallon verkkoon. Ruotsi saa siis asettaa toivonsa jatkokarsintaan.
Lissabonissa tunnelma oli alusta alkaen käsin kosketeltava, ja lähtötilanne sama kuin Sevillassa. Alku oli vahvasti Portugalin, joka meni Renato Sanchesin maalilla johtoon jo toisella peliminuutilla.
Serbia puski kuitenkin koko ottelun ajan höyryveturin lailla isäntien niskaan. Se tuli tasoihin 33. minuutilla, kun Dusan Tadicin veto pomppasi Rui Patríciolta yli maaliviivan.
Toisen jakson edetessä vaikutti siltä, ettei vieraiden hurja raataminen voi kestää loppuun saakka. Kentälle toisen puolikkaan alkajaisiksi tullut, Fulhamille kauden 17 ottelussa 20 maalia iskenyt Aleksandar Mitrovic kuitenkin onnistui puskussaan vapaapotkutilanteessa – ottelun 90. minuutilla. Serbian juhlat Valon Stadionilla alkoivat, ja Portugali tiesi päätyneensä jatkokarsintaan.
Päivitys juttuun 15.11. kello 0.22.
MM-kisapaikkansa ovat nyt varmistaneet seuraavat yhdeksän maata:
Qatar (isäntämaa)
Saksa
Tanska
Brasilia
Belgia
Ranska
Kroatia
Espanja
Serbia
Maaliskuussa pelattaviin Euroopan 12 maan jatkokarsintoihin paikkansa on varmistanut kahdeksan maata. Ne ovat Portugali, Venäjä, Tshekki, Skotlanti, Ruotsi, Wales, Itävalta ja Pohjois-Makedonia. Lopuista neljästä paikasta taistelee muun muassa Suomi. Jatkokarsintojen kautta MM-kisoihin pääsee kolme Euroopan maata.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- Fifan rauhanpalkinnon voittaja on lähellä sytyttää sodan
- Haastattelu: Petri Vuorinen kaipaa jatkuvuutta HJK:hon
- Luottopelaaja jättää HJK:n
- Virallista: Tässä on KuPSin uusi päävalmentaja
- Expressen: Tähän KuPSin ja ruotsalaisvalmentajan sopimusneuvottelut kaatuivat
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- Haastattelu: Petri Vuorinen kaipaa jatkuvuutta HJK:hon
- Urheilujohtaja: Glen Kamara jättänee Rennesin tammikuussa
- Luottopelaaja jättää HJK:n
- Jani Honkavaaran Djurgården myi luottopelaajansa Eintracht Frankfurtiin
- Fifan rauhanpalkinnon voittaja on lähellä sytyttää sodan
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa
- Virallista: Ilves teki jatkosopimuksen 17-vuotiaan huippulupauksensa kanssa