Real Madridin ja Arsenalin ex-tähdellä vaikeaa – seurapomo Turkissa kritisoi julkisesti: ”Pitäisi keskittyä enemmän pelaamiseen”
Real Madridissa ja Arsenalissa loistanut saksalaistähti Mesut Özil siirtyi kovien odotusten säestämänä Tuskin jättiläisen Fenerbahçen riveihin.
Turkkilaisia sukujuuri omaava Özil oli innostunut siirrosta ja kertoi kannattaneensa juuri Fenerbahçea lapsesta asti.
Varsin pian kävi selväksi, että aivan pelkkää satua tämä liitto ei ollut. Özil on odotuksiin nähden esiintynyt varsin heikosti.
Valmentaja Vitor Pereira on vähentänyt 33-vuotiaan keskikentän syöttökoneen peliaikaa, koska saksalaisen peli ei kulje.
Özil taas on reagoinut tähän kiukuttelemalla julkisesti. Fenerbahçen seurapomo Ali Koç avautui tähtihankinnan tilanteesta seuran omassa Fenerbahçe TV:ssä.
– Kauden alusta asti häntä on verrattu Robin Van Persieen. Özil haluaisi pelata enemmän, mutta tästä eteenpäin hänen pitäisi keskittyä enemmän pelaamiseen. On aika tehdä töitä Fenerbahçelle, Koç totesi.
Samalla seurapomo totesi, että myös valmennuksen olisi keksittävä keinot saada Özilistä paras hyöty irti. Samalla Koç ampuu alas huhut, että joukkueen sisällä olisi välirikko tähtipelaajan ja valmennuksen välillä.
– Ei ole mitään ihmeellistä. Özil haluaisi vain enemmän peliaikaa.
Seuraavan kerran sitä olisi tarjolla 21. marraskuuta. Tuolloin Özil joukkueineen kohtaa verivihollisensa Galatasarayn.
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa