HELSINKI. Suomi taistelee täpötäydellä Olympiasadionilla hallitsevaa maailmanmestaria Ranskaa vastaan. Avausjakson jälkeen tilanne oli 0-0. Ottelu päättyi lopulta Ranskan 2-0-voittoon.

Huuhkajat lähti peliin 5-3-2-muodostelmalla, mikä kieli vahvasta puolustuslähtöisyydestä. Sitä myös saatiin, sillä Ranska hallitsi palloa ensimmäisellä puoliajalla 59-prosenttisesti.

Kumpikaan joukkue ei onnistunut luomaan erityisen paljon tilanteita. Suomi laukoi viisi kertaa Ranskan neljää vastaan. Glen Kamara pääsi yrittämään maalintekoa kerran ja Teemu Pukki kahdesti. Melko haastavista paikoista molempien joukkueiden maalintekoyritykset lähtivät, mistä kertovat maaliodottamat. Suomen xG:ksi kirjattiin 0,33 Ranskan 0,28:aa vastaan.

Suomi on ensimmäisen 45-minuuttisen aikana onnistunut tukkimaan tilan Ranskan hyökkäyspelaamiselta melko hyvin. Lukas Hradecky ei ole vielä joutunut venymään kunnolla kertaakaan.

Sen sijaan Suomen on kyettävä parantamaan pelaamistaan pallonriistojen jälkeen. Ranska ei anna Huuhkajille aikaa samalla tavalla kuin jotkut muut vastustajat. Suomen on riistojen jälkeen kyettävä tekemään ensimmäiset ratkaisunsa nykyistä nopeammin, mikäli se mielii tosissaan taistella voitosta.

Lohkon toisessa ottelussa Bosnia ja Hertsegovina on avausjakson jälkeen maalittomassa tasatilanteessa Ukrainaa vastaan. Mikäli nämä tulokset pysyvät loppuun asti, Suomi etenee lohkokakkosena MM-jatkokarsintaan.