Italian maajoukkuepelaaja tekemässä shokkipäätöksen – vaihtamassa toiselle mantereelle, vaikka Valioliigassa ja Serie A:ssa olisi kysyntää
Viime kesän Euroopan mestari ja meritoitunut maajoukkuepelaaja Lorenzo Insigne, 30, on isojen päätösten edessä. Napolin kasvatti ja tähtipelaaja on tälläkin kaudella ollut suhteellisen tehokas.
Kaikki kilpailut mukaan lukien maaleja on syntynyt neljä ja Insigne on alustanut viisi täysosumaa.
Laituri alkoi lukuisten lainapestien jälkeen vakiinnuttamaan paikkaansa Napolissa kaudella 2012. Insigne on pukenut legendaarisen pelipaidan ylleen jo 415 kamppailussa. Sen matkan uskotaan päättyvän hyvin pian.
Italialaistähden sopimus päättyy kesällä. Osapuolet ovat luonnollisesti käyneet jatkosopimusneuvotteluja, mutta yhteisymmärrys on italialaismedian mukaan erittäin kaukana.
Insignen uskotaan lähtevän pitkäaikaisesta seurastaan kesällä ilmaiseksi tai jo tammikuussa siirtokorvauksen kera.
Serie A:n hallitseva mestari Inter on ollut jo pitkään kiinnostunut vikkelästä laiturista. Valioliigassa maanmies, Antonio Conte Tottenhamin puikoissa, haluaa Insignen myös. Tämä on lisäksi äkkirikastuneen Newcastlen hankintalistalla.
Calciomercaton mukaan Insigne on kallistumassa silti hyvin erikoisen kuuloiseen ratkaisuun.
Mikään edellä mainituista seuroista ei lähteen mukaan ole tehnyt hyökkääjästä virallista tarjousta tai väläytellyt mahdollista palkkaluokkaa.
Yhdysvaltojen MLS-liigan Toronto FC sen sijaan näin teki. Kanadalaisseura on tarjonnut Insignelle seitsemän miljoonan euron vuosipalkkaa. Se on noin kaksinkertainen summa Napolin tarjoukseen verrattuna.
Calciomercaton mukaan Insigne on eksoottisesta tarjouksesta kiinnostunut ja italialaisen siirtyminen Kanadaan on todella lähellä.
Juttua muokattu 27.12. kello 8.56: Korjattu Insignen seurahistoriaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta

- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon