Eri seuroilla ja valmentajilla on usein erilaisia tapoja rangaista pelaajia, jos nämä esimerkiksi myöhästyvät tai käyttävät puhelimiaan harjoituksissa.

Usein näistä selviää maksamalla vaaditun summan sakkona tai muuta tavanomaista.

Manchester Unitedin vetovastuun ottava Ralf Rangnick on tällä saralla erilainen. Kokenut 63-vuotias saksalaisvalmentaja palaa pian täysipäiväiseksi valmentajaksi.

ESPN:n mukaan Rangnick tuo mukanaan Bundesliiga-joukkue RB Leipzigin puikoissa kuuluisaksi tekemänsä ”epäonnenpyörän”.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse on meille kaikille tutusta formaatista. Eli se televisiosta tuttu onnenpyörä, mutta vähemmän mukavilla vaihtoehdoilla.

Käytännössä tarjolla on pelkästään rosvosektoreita. Rangnick kommentoi metodiaan Bildille jo RB Leipzigin kanssa.

– Sakot harvemmin tehoavat yhtään. Se toimii paljon paremmin, jos pelaajilta vie heidän vapaa-aikaansa. Esimerkiksi laittamalla heidät töihin seuran fanikauppaan, Rangnick kertoi.

Alla on koko 12 rangaistuksen kattaus Rangnickin ajoilta Saksassa. Listalle toki voi tulla muutoksia nyt uudessa ympäristössä.

  1. Pallovastaava: Pelaajan tulee pumpata kaikki pallot, kuljettaa ne harjoituskentälle ja puhdistaa ne hyvin tarkkaan, kun sessio päättyy.
  2. Akatemian apuvalmentaja: Pelaaja joutuu neljäksi tunniksi vapaapäivänään apuvalmentajaksi organisaation akatemiajoukkueeseen.
  3. Oppaaksi stadionkierrokselle: Pelaaja joutuu pitämään tunnin mittaisen kierroksen turisteille seuran stadionilla.
  4. Vapaudu vankilasta -kortti: Ei mitään rangaistusta.
  5. Kentänhoitaja: Pelaajan tulee leikata harjoituskentän nurmi ja huolehtia kentän kunnosta. Yhteensä 4-6 tuntia viikon aikana.
  6. Prinsessa: Pelaajan tulee saapua harjoituksiin vaaleanpunaisessa tutuhameessa tai paidassa. Pidettävä yllä 90 minuutin ajan.
  7. Vesipoika: Pelaajan on täytettävä kaikki vesipullot harjoituksiin kokonaisen treeniviikon ajan.
  8. Fanikauppa: Pelaajan tulee työskennellä kolmen tunnin vuoro seuran kannattajaliikkeessä.
  9. Keittiöapulainen: Pelaajan tulee tarjoilla salaatteja seuran ravintolassa ja pyyhittävä pöytiä puolen tunnin ajan.
  10. Huoltaja: Pelaajan tulee laittaa likaiset pelipaidat pesuun ja putsata likaisia nappulakenkiä puolen tunnin ajan.
  11. Vieraspeliapulainen: Pelaajan tulee täyttää seuran linja-auto pelaajien kasseilla sekä kaikilla muilla mukaan lähtevillä matkatavaroilla.
  12. Lahjoitus: Pelaaja joutuu ostamaan kaikille organisaation palkkalistoillla toimiville työntekijöille lahjan. RB Leipzigissä heitä oli 60.

Kohta neljä varmasti on jokaisen pelaajan toiveissa. Saa nähdä, mitä tuleman pitää.