Kylian Mbappé teki kaksi asiaa hyvin selväksi: ”En usko pelaavani siellä elämäni aikana”

Paris Saint-Germainin supertähti Kylian Mbappé on vahvistanut, että hän ei vaihda seuraa tammikuun siirtoikkunan aikana.
Mbappén, 23, sopimus päättyy kuluvan kauden jälkeen, ja siirtohuhuissa hänet on vahvasti yhdistetty Real Madridiin. Ranskalaishyökkääjä ei kuitenkaan vielä tässä kohtaa mieti tulevaisuuden suunnitelmiaan. Hän haluaa keskittyä kuluvaan kauteen ja pokaalien voittamiseen.
– Annan kaikkeni voittaakseni Mestarien liigan, Ligue 1:n ja Ranskan Cupin. Haluan antaa faneille sen kaiken ilon, koska he ansaitsevat sen, Mbappé sanoi CNN:lle.
– Olin rehellinen [kun sanoin haluavani lähteä]. Sanoin sen, mikä minulla on sydämelläni. Mutta olen iloinen voidessani jäädä tänne. Pariisi on minun kaupunkini, siellä synnyin, siellä kasvoin. PSG:ssä pelaaminen on mahtava tunne ja haluan voittaa kaiken tällä kaudella.
Voi olla, että Mbappé vielä sorvaa uuden jatkosopimuksen PSG:n kanssa. Voi myös olla, että siirto tapahtuu ensi kesänä. Yhden seuran Mbappé kuitenkin sulkee pois tulevaisuuden suunnitelmistaan.
– En usko pelaavani Tottenhamissa elämäni aikana. Hän [Tom Holland] kysyi minulta siitä, mutta ei, ei…
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat