Linja tiukkenee Ranskassa futiskatsomoiden järjestyshäiriöihin – viisinkertainen cup-voittaja suljettiin ulos cupista
Kuva: Getty Images
Ranskan jalkapallosyksy on ollut täynnä erinäisiä järjestyshäiriöitä. Muun muassa Marseillen tähtipelaaja Dimitri Payetia on heitetty kauden aikana jo kahdesti pullolla katsomosta, ja liigaorganisaatio onkin vähentänyt sekä Lyonilta että Nicelta yhden sarjapisteen.
Tuorein vakava hulina syntyi 17. joulukuuta Pariisissa pelatussa Ranskan Cupin ottelussa Lyonin ja toisen sarjatason Paris FC:n välillä. Ottelu jäi kesken ensimmäisen puoliajan jälkeen tilanteessa 1-1, kun kannattajat ottivat katsomossa yhteen ja ryntäsivät joukolla kentällekin. Katsomossa paloi myös soihtuja sekä ammuttiin ilotuliteraketteja, ilmeisesti myös muita katsojia kohti.
Joukkueet ehtivät palata jo tauolta kentälle, kunnes peli jouduttiin keskeyttämään. Ottelu oli keskeytyksissä 50 minuutin ajan, kunnes todettiin, ettei sitä voitu turvallisesti jatkaa. Peli pelattiin vain päivä sen jälkeen, kun Ranskan hallitus oli esitellyt toimintasuunnitelman väkivaltaisuuksien kitkemiseksi jalkapallokatsomoista.
Koska tähänastiset sanktiot eivät ole johtaneet toivottuihin muutoksiin, oli ilmeisesti aika koventaa rangaistuksia. Maanantaina Ranskan jalkapalloliiton kurinpitovaliokunta nimittäin päätti, että sekä viisi kertaa Coupe de Francen voittanut Lyon että Paris FC suljetaan ulos tämän kauden Ranskan Cupista. Näin niiden välisen otteluparin voittajan vastustajaksi arvottu Nice etenee suoraan 16 parhaan joukkoon.
[readmore from=Lyon]
Lyonille langetettiin cup-bänni lisäksi toisellekin vuodelle ehdollisena. Se suljetaan seuraavankin vuoden cupista, mikäli jokin ottelu joudutaan vielä keskeyttämään Lyonin fanien käyttäytymisen vuoksi.
Sakkoja ja katsomorangaistuksiakin ottelun osapuolille langetetettiin. Paris FC:n sakkorangaistuksen suuruus on 10 000 euroa ja Lyonin 52 000 euroa. Paris FC ei saa myöskään pelata viittä seuraavaa kotiotteluaan omalla Charléty-stadionillaan. Lyonin kannattajia ei puolestaan päästetä enää vierasotteluihin kauden 2021-2022 aikana.
Lähde: Krone
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin