Nations League uudistumassa 2024 – Miltä kuulostaisi Huuhkajien lohkopeli Olympiastadionilla Brasiliaa tai Argentiinaa vastaan?
UEFA julkisti keskiviikkona Finalissiman, jossa kohtaavat Euroopan mestari Italia ja Copa American voittaja Argentiina.
Ottelu pelataan 1. kesäkuuta Lontoossa. UEFA ja Etelä-Amerikan jalkapalloliitto, CONMEBOL, aikovat tiivistää lähivuosina yhteistyötään.
UEFA vihjasi, että esimerkiksi Nations League tulee uudistumaan tulevaisuudessa. Keskinäiset ottelut eivät välttämättä siis jää näihin maanosien mestarien kohtaamiseen.
Vuodesta 2024 alkaen Etelä-Amerikan maat pyritään saamaan mukaan Nations Leagueen.
Nykyisin UEFA:n varapresidenttinä toimiva Zbigniew Boniek kertoi, että kesällä alkava Nations League on viimeinen tällä formaatilla.
– Tapasimme Etelä-Amerikan jalkapalloliiton edustajien kanssa. Emme osaa kertoa formaatista vielä mitään, mutta vuodesta 2024 alkaen myös CONMEBOL-maat tulevat mukaan, Boniek sanoi.
– Jatkamme asian suunnittelua. Maajoukkueiden otteluohjelmat ovat rajoitettuja, joten aivan hirveästi ei pakkaa voi sekoittaa.
Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että kuusi Etelä-Amerikan joukkuetta tulisi mukaan Nations Leaguen A-liigaan ja neljä maata B-liigaan.
Monet Etelä-Amerikan suurimmista tähdistä pelaavat Euroopan sarjoissa. Pelit pelattaisiin siis todennäköisesti myös tällä mantereella ja samalla vältettäisiin pitkiä lentomatkoja.
[readmore from=Nations-League]
Suunnitelmissa on laajentaa Nations Leaguen A-liigaa 22 joukkueeseen ja B-liigaa 20 joukkueeseen.
UEFA ja CONMEBOL ovat lajiliittoina lähentyneet entisestään, koska kumpikin taistelee FIFA:n kanssa. Kansainvälinen jalkapalloliitto haluaisi järjestää MM-kisat kahden vuoden välein nykyisen neljän vuoden sijaan. UEFA ja CONMEBOL vastustavat tätä ankarasti.
Huuhkajilla kävi varsin kelvollinen arpaonni tämän viikon Nations Leaguen lohkoarvonnassa. Lohkovoitolla Suomi nousisi A-liigaan.
Miltä kuulostaisi Nations Leaguen ottelu Olympiastadionilla Brasiliaa tai Argentiinaa vastaan?
Lähteet: UEFA, Football Italia
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon