Tähtimaalivahti ei siirry Barcelonaan – allekirjoittaa sopimuksen Serie A -jättiläisen kanssa tulevien viikkojen aikana
Marraskuun alussa doping-kärynsä jälkeisestä pelikiellosta vapautunut André Onana tulee vaihtamaan seuraa jo tammikuussa. 25-vuotiaan Ajax-pelurin sopimus Hollantiin päättyy kesällä.
Jo pitkään on ollut selvää, että kamerunilaisen huippumaalivahdin ura jatkuu muualla. Ehdokkaita on ollut useita, mutta vain muutama todellinen vaihtoehto.
Barcelona on ollut yksi pisimpään huhuissa pyörineistä seuroista. Onana on itse kertonut julkisesti haluavansa pelata Blaugranassa. Myös joukkue itse on ilmaissut mielenkiintonsa.
Siirtokoukeroissa kuin kotonaan luoviva Fabrizio Romano kuitenkin toteaa Barcelonan olevan leikistä nyt ulkona. Italialaisen siirtotoimittajan mukaan Onana allekirjoittaa sopimuksen Serie A:n hallitsevan mestarin Interin kanssa tulevien viikkojen aikana.
Milanolaisjoukkue on ollut oikeastaan toinen vakavasti otettava vaihtoehto jo syksystä alkaen. Onana istutetaan suuriin saappaisiin. Slovenialainen Samir Handanovič on vartioinut Interin maalia vuodesta 2012 asti. Onanasta haetaan 37-vuotiaalle veteraanille seuraajaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen 18-vuotias lupaus vaihtaa seuraa
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle