Zlatan Ibrahimovic siirtyi Manchester Unitediin kesällä 2016.

Ibrahimovic pelasi ainoalla täydellä kaudellaan 46 ottelua, joissa syntyi 28 maalia ja kymmenen maalisyöttöä. Ibrahimovic loukkasi polvensa keväällä 2017 ja pelasi sen jälkeen enää muutamassa ottelussa ennen siirtoaan Los Angeles Galaxyyn.

Ibrahimovic julkaisee tuota pikaa uuden elämäkertansa. Adrenaliini-nimeä kantavasta kirjasta on julkaistu muutamia tarinoita julkisuuteen.

40-vuotias hyökkääjä kertoi kirjassaan tarinan ajastaan Manchester Unitedissa. Ibrahimovic oli joukkueen kanssa vierasreissulla ja joi hotellihuoneessaan mehua. Se, mitä tapahtui sen jälkeen, ei ollut Ibrahimovicin mieleen.

– Koko maailma olettaa Manchester Unitedin olevan ehdoton suurseura ja kuuluvan maailman rikkaimpien ja vaikutusvaltaisimpien seurojen joukkoon. Ulkopuolelta katsottuna minullekin Manchester United vaikutti sellaiselta, Ibrahimovic totesi.

– Kerran kuitenkin huomasin, millainen pienen seuran mentaliteetti heillä on. Olin joukkueen kanssa hotellissa ennen ottelua. Minulla oli jano ja avasin hotellihuoneen minibaarin juodakseni yhden mehun. Pelasimme ottelun ja palasimme kotiin.

– Hetken päästä palkkakuittini saapui. Yleensä en edes katso sitä. Katson sen ainoastaan vuoden lopussa. Sillä kertaa päätin kuitenkin katsoa sen, enkä edes tiedä miksi tein niin. Olin varmaan utelias. Näin palkkakuitissani, että Manchester United oli ottanut kuukausipalkastani yhden punnan pois. Soitin joukkueenjohtajalle ja kysyin, miksi minulta otettiin punta pois. Joukkueenjohtaja tutki asiaa ja kertoi sen johtuneen siitä, että join minibaarissa mehua. Oletin hänen vitsailevan, mutta hän oli tosissaan. Hän sanoi, että tässä seurassa sinun on maksettava siitä, mitä pyydät.

– Ei siinä mitään, mutta en mennyt hotelliin omasta tahdostani. En ollut lomalla. Työpaikkani vaati minua menemään sinne. Jos minun on pelattava ja minulla on jano, on minun juotava. En voi mennä kentälle janoisena. Voitteko uskoa tätä? He ottivat minulta yhden punnan. Tällaista ei koskaan tapahtuisi Italiassa. Nämä detaljit tekevät eron ja seurat voivat voittaa pelaajien kunnioituksen.

Lähde: AS