Christian Eriksen Valioliigassa jo ylihuomenna? Allekirjoitusta odotetaan
Viime kesän EM-kisojen Suomi-ottelussa sydänkohtauksen saanut Christian Eriksen on useiden lähteiden mukaan palaamassa Valioliigaan – vieläpä hyvin pian.
Tanskalaisen ja Internazionalen välinen sopimus purettiin, sillä Eriksenille asetetun kaltaisen sydämentahdistimen kanssa Italian pääsarjassa ei saa pelata. Itse asiassa sellaisen käyttäminen estää jopa harjoittelun Serie A -seurojen kanssa.
Harjoittelun jo jokin aika sitten aloittanut, ja olonsa hyväksi tunteva 29-vuotias on siirtymässä pohjoismaalaiselle – tanskalaisesta puhumattakaan – hyvin tyypilliseen seuraan, Brentfordiin. Sky Sportsin mukaan kyse on enää viimeisistä silauksista sopimukseen, jonka allekirjoitusta odotellaan parin päivän sisään.
Kyse olisi mitä ilmeisimmin loppukauden kattavasta kontrahdista. Mikäli Bees-sopimus toteutuu, tulee seurasta toinen Eriksenin lontoolainen työnantaja – hän edusti ennen Italian siirtoaan Tottenhamia seitsemän vuoden ajan.
LUE MYÖS:
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan

- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”