Cristiano Ronaldo vaatii Manchester Unitedilta parempaa: ”En hyväksy sitä”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin tähtihyökkääjä Cristiano Ronaldo sanoo, että seuralle ei voi kelvata mikään muu kuin kärkikolmikon paikka Valioliigassa.
Ronaldo, 36, palasi Unitediin viime kesänä edustettuaan seuraa jo aiemmin vuosina 2003-2009. Edellisellä visiitillään hän voitti manchesteriläisten kanssa muun muassa kolme Valioliigan mestaruutta sekä Mestarien liigan ja nousi koko maailman tuntemaksi supertähdeksi. Tuolloin hän voitti myös ensimmäisen viidestä Ballon d’Oristaan, eli maailman parhaan pelaajan palkinnosta.
Unitedista lähdettyään Ronaldo edusti Real Madridia, jossa hän nousi seurahistorian parhaaksi maalintekijäksi, ja viime kesään asti Juventusta. Portugalilaistähti jatkoi pokaalien ja henkilökohtaisten palkintojen kahmimista ensimmäisen Manchesterin reissunsa jälkeen, mutta Unitediin palattuaan häntä odotti erilainen arki kuin mihin hän ehti muualla tottua
Manchester United on viimeksi voittanut Valioliigan mestaruuden kaudella 2013-13, managerilegenda Sir Alex Fergusonin jäähyväiskaudella, eikä seura ole enää pitkään taistellut pokaaleista yhtä ahnaasti kuin ennen.
Tällä hetkellä United on Valioliigassa vasta seitsemännellä sijalla, eikä sitä varsinaisesti lueta Mestarien liigan voittajasuosikkeihin. Ronaldolta kysyttiin Sky Sportsin haastattelussa, voiko United nousta taistelemaan TOP 4 -sijoituksista, jos joukkueen mentaliteetti ei ole kunnossa, kuten viime aikoina on uutisoitu.
– [Se on] mahdotonta. Mielestäni se on tässä pääasia, vastasi portugalilaishyökkääjä.
– En hyväksy sitä, että mentaliteettimme on mitään muuta kuin olla kolmen parhaan joukossa Valioliigassa.
– Mielestäni hyviä asioita rakentaakseen on joskus tuhottava joitain asioita. Joten miksi ei – uusi vuosi, uusi elämä, ja toivon, että Manchester [United] voi olla kannattajien haluamalla tasolla. He ansaitsevat sen.
[readmore from=Valioliiga]
– Pystymme nyt muuttamaan asioita. Tiedän keinon, mutta en aio mainita sitä tässä, koska en usko, että on eettistä minun osaltani sanoa sitä.
– Sen voin sanoa, että pystymme parempaan – me kaikki.
– En halua olla täällä ollakseni kuudennella sijalla tai seitsemännellä sijalla tai viidennellä sijalla. Olen täällä voittakseni, kilpaillakseni.
Marraskuun loppupuolella Manchester United antoi kenkää managerilleen Ole Gunnar Solskjærille. Joulukuun alussa hänen paikkansa otti väliaikaismanageri Ralf Rangnick, joka on vetovastuussa kauden loppuun asti ja jatkaa sen jälkeen seurassa neuvonantajana.
Rangnick on johdattanut Unitedin seitsemään otteluun, joista joukkue on voittanut neljä ja hävinnyt yhden, mutta manchesteriläisten otteet eivät ole vielä vakuuttaneet saksalaisluotsin alaisuudessa.
Ronaldon mukaan Rangnickille on annettava aikaa.
– Viisi viikkoa sitten saavuttuaan hän muutti monia asioita, mutta hän tarvitsee aikaa, jotta hän voi välittää ajatuksensa pelaajille.
– Se vie aikaa, mutta uskon, että hän tekee hyvää työtä. Tiedämme, ettemme pelaa parasta jalkapalloa, mutta meillä on monta peliä aikaa parantaa.
– Uskon, että olemme hänen saapumisensa jälkeen olleet joillakin osa-alueilla parempia, mutta hän tarvitsee aikaa. Ei ole helppoa muuttaa pelaajien mentaliteettia ja pelitapaa, kulttuuria ja järjestelmää. Uskon, että hän tulee tekemään hyvää työtä.
Ronaldo on pelannut tällä kaudella Unitedissa 21 ottelua, ja hän on joukkueen paras maalintekijä 14 osumallaan.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Juhlaottelusta täyskatastrofi: Tanska piti Helmareille jalkapallon oppitunnin
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”