DFB Pokalissa sensaatiokausi, puolivälierissä vain puolet pääsarjaseuroja – saadaanko Saksan Cupissa tällä kaudella uusi voittaja?
Kuva: Getty Images
Saksan Cupissa eli DFB Pokalissa on meneillään melkoinen kausi. Kilpailun neljännesvälierät on saatu pelattua, ja suurseuroja on lakaistu sivuun isolla luudalla.
Muun muassa Bundesliigaa johtava Bayern München ja Bayer Leverkusen putosivat cupista jo 32 joukkueen kierroksella, Bayern nöyryyttävästi maalein 0-5 Borussia Mönchengladbachin vieraana. Neljännesvälierissä DFB Pokalille saivat heittää hyvästit muun muassa Borussia Dortmund, joka taipui FC St. Paulille ja Bayernin pudottanut Mönchengladbach, joka hävisi keskiviikkona Hannoverille vieraissa maalein 0-3. Hannoverin voitto oli keskiviikon suurin yllätys.
Puolivälierissä eli kahdeksan parhaan joukossa nähdään vain neljä pääsarjaseuraa, eli tasan puolet osallistujista. Nämä joukkueet ottavat Bundesliigan sijoilla 5-7 olevat Union Berlin, Freiburg ja RB Leipzig sekä sijalla 11 oleva tämän kauden sarjanousija Bochum. Yksikään näistä seuroista ei ole voittanut Saksan Cupia vielä koskaan.
Juttu jatkuu twiitin jälkeen.
Vertailun vuoksi esimerkiksi Espanjan cupin Copa del Reyn puolivälierissä on pelkästään pääsarjaseuroja ja Italian Cupissakin vähintään seitsemän (mahdollisesti kahdeksan, ottelu Roma-Lecce pelataan torstai-iltana). Tosin Coppa Italiaan pääsee formaattiuudistuksen jälkeen osallistumaankin vain neljä joukkuetta kahden korkeimman sarjatason ulkopuolelta.
Ja takaisin Saksan Cupiin. Pääsarjaseurat haastaa taisteluun cup-mestaruudesta 2. Bundesliigan nelikko FC St. Pauli (johtaa 2. Bundesliigaa), HSV (5:s), Karlsruhe (10:s) ja Hannover (12:s). Suomalaisiakin cupissa siis yhä jatkaa, sillä Huuhkajien toppari Daniel O’Shaughnessy edustaa Karlsruhea ja Pikkuhuuhkajien Anssi Suhonen HSV:tä.
[readmore from=Saksan-Cup]
”Zweiten” nelikosta ainoastaan St. Pauli tavoittelee ensimmäistä cup-mestaruuttaan. HSV on voittanut DFB Pokalin kolme kertaa (vuosina 1963, 1976 ja 1987), Karlsruhe kahdesti (1955 ja 1956) ja Hannover kerran (1992). Cup-pokaalin nostaa siis tänä keväänä Berliinin Olympiastadionilla ilmaan joko joku ensimmäistä voittoaan juhliva seura, tai seura, jonka edellisestä cup-mestaruudesta on kulunut vähintään 30 vuotta.
Cupin puolivälierät pelataan 1.-2. maaliskuuta. Otteluparit arvotaan ensi sunnuntaina Suomen aikaa kello 19. Saksan Cupin voittaja pääsee suoraan Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen ensi kaudeksi, ellei se sitten sijoitu Bundesliigassa neljän parhaan joukkoon ja etene Mestarien liigaan.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Merikarviaa pienempi maa lähellä MM-kisapaikkaa
- Malick Thiaw pelasi ensimmäisen kilpailullisen A-maaottelunsa Saksan paidassa
- Saksalle murskakritiikkiä: ”Järkyttävän avutonta ja sekasortoista”
- Ruotsi sai uuden mahdollisuuden MM-kisoihin
- Uhkaako taas katastrofi? Italian päävalmentaja vaatii sääntömuutosta
- Teemu Pukki julkaisi koskettavan kuvan: ”Kiitos”
- Haastattelu: Marius Söderbäck tähtää ulkomaille – ”Nyt pitäisi saada seuraava steppi otettua”
- Yksi maa varmisti MM-kisapaikkansa – näin Euroopassa pelattiin perjantaina
- Joel Pohjanpalo sanoi suoraan, mikä asia Huuhkajien nykyjoukkueen on opittava
- Jacob Friis kertoi SuomiFutikselle, miksi nosti yhtäkkiä Ryan Mahutan suoraan avaukseen ja väärälle pelipaikalle
- Ruotsi sai uuden mahdollisuuden MM-kisoihin
- Jacob Friis kertoi SuomiFutikselle, miksi nosti yhtäkkiä Ryan Mahutan suoraan avaukseen ja väärälle pelipaikalle
- Malick Thiaw pelasi ensimmäisen kilpailullisen A-maaottelunsa Saksan paidassa
- Joel Pohjanpalo sanoi suoraan, mikä asia Huuhkajien nykyjoukkueen on opittava
- Yksi maa varmisti MM-kisapaikkansa – näin Euroopassa pelattiin perjantaina
- Saksalle murskakritiikkiä: ”Järkyttävän avutonta ja sekasortoista”
- Uhkaako taas katastrofi? Italian päävalmentaja vaatii sääntömuutosta
- Näkökulma: Tuntematon ensikertalainen löi heti läpi Huuhkajissa – vieläpä väärällä pelipaikalla
- Haastattelu: Marius Söderbäck tähtää ulkomaille – ”Nyt pitäisi saada seuraava steppi otettua”
- Aftonbladet: Huuhkajien pelaajaa viedään Englannin Mestaruussarjaan