Ilveksestä lähtenyt suomalaispelaaja siirtymässä Kreikan kentille
Kuva: Juha Tamminen
Kauden 2021 päätteeksi ilman sopimusta kasvattajaseuraansa Ilvekseen jäänyt Miska Rautiola on lähellä hyvin mielenkiintoista siirtoa. Mikriliga.com -sivuston mukaan 23-vuotias keskuspuolustaja on siirtymässä perinteikkääseen kreikkalaisseuraan Doxa Dramas FC:hen. Doxa pelaa Draman kaupungissa Makedonian maakunnassa.
Sivuston viime torstaina julkaiseman jutun mukaan keskustelut sopimuksesta ovat jo erittäin pitkällä ja sopimus on käytännössä lääkärintarkastusta ja allekirjoitusta vaille valmis.
104-vuotias Doxa Drama on yksi Kreikan Superliigan alkuperäisistä seuroista. Sen parhaat saavutukset ovat 1950-luvulta, jolloin seura ylsi kolme kertaa Kreikan cupin finaaliin, häviten jokaisen loppuotteluista Olympiacosille.
Viimeisten vuosikymmenten aikana Doxa Drama on kärsinyt pitkistä ja sitkeistä talousvaikeuksista. Se pelasi vielä viime kaudella Kreikan toisella sarjatasolla, mutta putosi kauden päätteeksi kolmannelle sarjatasolle. Sitä pelataan 81 joukkueen voimin seitsemässä lohkossa. Doxa Drama taistelee kauden puolivälissä sarjan keskikastissa putoamista vastaan.
Transfermarkt listasi Rautiolan Doxa Draman pelaajaksi jo viime sunnuntaina. Sen tietojen mukaan suomalaisen sopimus ulottuu ensi kesään. Doxa Drama ei vaikuta tietoa kuitenkaan vielä vahvistaneen.
Koko uransa Ilvestä edustanut Rautiola pelasi kaudella 2020 kymmenen ja viime kaudella 12 veikkausliigaottelua. Ilves tiedotti marraskuussa, ettei Rautiolan sopimusta jatkettu ja hän tulisi lähtemään seurasta.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Jarkko Wiss myönsi yhden ongelman KuPS:n europelissä
- Haastattelu: Anthony Olusanya haluaa nostaa Kalmarin Allsvenskaniin – ”Olen jo pitkään halunnut pelata siellä”
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”