Jälleen loukkaantunut Erling Braut Håland nimesi mielestään kolme parasta pelaajaa – kommentoi myös ”Dortmundin painostusta”
Norjalaishyökkääjä Erling Braut Håland teki Borussia Dortmundille maalin lauantaina Hoffenheimia vastaan, mutta joutui jättämään kentän loukkaantumisen vuoksi. Dortmund tiedotti Hålandin kärsivän lihasvammasta. Vamman laatua selvitellään yhä jatkotutkimuksissa eikä poissaolon pituudesta annettu arviota, mutta taukoa pelätään jälleen tulevan.
Bundesliigan maaottelutauon kunniaksi Hålandin ajatuksia on saatu kuitenkin lukea ja kuulla useista eri haastatteluista. BFM TV:n haastattelussa hän kertoi, ketkä kolme pelaajaa ovat hänen tämän hetken suosikkijalkapalloilijoitaan. Valinta kohdistui kolmeen hyökkääjäpelaajaan, joista yksi pelaa myös samassa sarjassa.
Bayern Münchenin Robert Lewandowski, joka voitti FIFA:n The Best -palkinnnon toisen kerran peräkkäin, on myös Hålandin mielestä maailman tämän hetken paras. Perintöprinssit Karim Benzeman ja Lionel Messin Håland puolestaan asetti samalle viivalle.
– Ranskalainen oli fantastinen vuonna 2021, mutta myös argentiinalainen oli loistava. Niinpä he kaksi saavat jakaa kakkos- ja kolmospaikat, Håland vastasi.
Viaplay Fotballin tekemässä haastattelussa siirtomarkkinoiden yhtenä kuumimmista nimistä pidetty Håland palasi puolestaan muutaman viikon takaisiin kommentteihin, joissa hän vihjasi Dortmundin painostavan häntä jatkosuunnitelmiensa suhteen. Nyt hyökkääjä pani jäitä hattuihin.
– Kommenttini BVB:n painostusta koskien? Minusta tuntui, että oli aika, että sanoisin jotain. Monet muut puhuvat asiasta, joten siinä oli kaikki. Ja nyt en tosiaakaan halua puhua enempää siitä. Sanoin mitä sanoin, ja nyt jatkamme eteenpäin, Håland kuittasi.
– Olen sanonut alusta lähtien, että haluan keskittyä pelaamaan ja antaa parhaan itsestäni. En halunnut, että päässäni pyörii muita asioita. Mutta nyt kun minua painostetaan, on aika arvioida tulevaisuutta.
[readmore from=Håland-Erling-Braut]
Håland sanoi samassa yhteydessä uskovansa voivansa parantaa joka osa-alueella, mutta aivan erityisesti hän haluaisi eroon yhä useammin vaivanneista loukkaantumisista.
– Jos minun pitäisi parantaa yhtä asiaa, ne olisivat loukkaantumiset. Jos en loukkaantuisi, voisin pelata enemmän pelejä ja saada itsestäni enemmän irti.
21-vuotias Håland on missannut tällä kaudella loukkaantumisten vuoksi kymmenen ottelua.
Lähteet: Borussia Dortmundin kotisivut ja Sport
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen