José Mourinho paljasti saaneensa yllättävän työtarjouksen kolme vuotta sitten – ”Olen onnellinen tekemästäni päätöksestä”
AC Milan voitti torstain Serie A -kierroksella kotonaan AS Roman lukemin 3-1. Vieraiden valmentajalle José Mourinholle paluu Milanoon oli tunteikas.
Entinen Inter-luotsi sai Nerazzurrin kannattajilta muistoplagaatin kamppailun alla. Mourinho valmensi Interiä kahden vuoden ajan. Tuona aikana seuran palkintokaappiin kertyi peräti viisi pokaalia.
Torstaina Mourinho joutui myös puuttumaan oman joukkueensa kannattajien huuteluihin. AC Milanin tähtipelaaja Zlatan Ibrahimovic joutui rasististen solvausten kohteeksi. Portugalilaisluotsi hiljensi roomalaiskannattajien mölinän.
Mourinho paljasti kamppailun jälkeen jotain todella yllättävää lähimenneisyydestä. AC Milan yritti saada hänet valmentajakseen.
– Minulle tarjottiin työpaikkaa kolme vuotta sitten. Harkitsin sitä noin kolme päivää, mutta olen onnellinen tekemästäni päätöksestä, Mourinho kertoi lehdistötilaisuudessa.
– Olen ammattilainen, mutta mielestäni tunteilla on myös merkitystä. Olen intohimoinen nyt Roomaa kohtaan ja annan kaikkeni tälle seuralle.
Mourinho sai AC Milanin kannattajilta valtavat buuaukset ja vihellykset torstain ottelussa.
– Tämän päivän tapahtumien jälkeen olen entistä onnellisempi tekemästäni päätöksestä.
AS Roma on sarjassa seitsemäntenä eli juuri eurosijojen ulkopuolella. AC Milan on toisena. Serie A:n kärjessä on on Mourinhon ex-seura Inter.
Lähde: Football Italia
LUE MYÖS:
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin