Seuralegenda jätti Borussia Mönchengladbachin yli 20 vuoden jälkeen: ”Minulla ei ole enää voimia”
Kuva: Getty Images
Max Eberleä on helppo pitää todellisena Borussia Mönchengladbachin seuraikonina.
48-vuotias entinen oikea laitapuolustaja vietti seurassa pelaajauransa viimeiset kuusi vuotta, jonka jälkeen hän siirtyi välittömästi Borussia Mönchengladbachin junioriorganisaatioon valmentajaksi.
Eberl valmensi Borussia Mönchengladbachin junioreita vajaan neljän vuoden ajan. Sen jälkeen matka jatkui seuran urheilutoimenjohtajaksi.
Eberl työskenteli Borussia Mönchengladbachin urheilutoimenjohtajana melkein 13 ja puolen vuoden ajan, kunnes hän erosi tehtävästään perjantaina.
Seuran urheilulliset vaikeudet vaikuttivat Eberleen myös henkisellä tasolla, eikä hän ollut sanojensa mukaan valmis jatkamaan pestissä.
Borussia Mönchengladbach on Bundesliigassa vasta 12. sijalla ja on käytännössä menettänyt mahdollisuutensa selviytyä ensi kaudeksi eurokentille. Jo viime kausi oli suuri pettymys, kun seura jäi sarjassa kahdeksanneksi.
– Olen kirjaimellisesti loppu. Minulla ei ole enää voimia jatkaa tässä pestissä Borussia Mönchengladbachin kaltaisessa seurassa, Eberl totesi perjantaisessa lehdistötilaisuudessaan.
Lehdistön edessä kyynelehtineen Eberlin aikakaudella Borussia Mönchengladbach nousi hyvin kilpailukykyiseksi seuraksi ja osallistui useasti Mestarien liigaan ja Eurooppa-liigaan.
Lähde: Mundo Deportivo
LUE MYÖS:
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa