Tyly kohtalo uran loppusuoralla – Arsenalin ex-kapteeni hyllytettiin joukkueestaan
Arsenalin entinen kapteeni Laurent Koscielny sai seuraltaan Girondins Bordeaux’lta tiistaina ikäviä uutisia. Bordeaux ilmoitti 36-vuotiaalle Koscielnylle, ettei hänelle ole enää käyttöä seuran edustusjoukkueessa. Koscielny on toiminut myös Bordeaux’ssa tällä kaudella joukkueensa kapteenina.
Ainoa joukkueesta hyllytetty pelaaja Koscielny ei suinkaan ole. Sama kohtalo oli hänen lisäkseen Josh Majalla, Samuel Kalulla, Otaviolla, Medhi Zerkanella ja Paul Bayssella.
Päätöksiä on perusteltu eri tavoin. Zerkanen ja viime toukokuussa polven ristisidevamman saaneen Bayssen kohdalla puhutaan kurinpidollisista toimista. Majalle ja Kalulle puolestaan ei ollut joukkueessa pelillistä roolia tarjolla. Brasilialainen Otavio on puolestaan palaamassa kesällä kotimaahansa, joten hänet siirrettiin syrjään jo nyt.
51 ottelua Ranskan A-maajoukkueessa pelanneen Koscielnyn kohdalla ratkaisua puolestaan perustellaan sillä, ettei hän ole pelannut odotetulla tasolla. Koscielnyn johtajuuteen ollaan myös tyytymättömiä. Koscielnylla on Bordeaux’x kanssa sopimusta tämän kauden loppuun.
Tällä kaudella Koscielny on pelannut Bordeaux’n keskuspuolustuksessa 11 ottelua. Parhaiten hänet muistetaan kuitenkin Arsenalista, jossa virallisia otteluita kertyi peräti 353. Koscielny pelasi Arsenalissa yhdeksän kautta ennen kuin siirtyi Bordeaux’oon kesällä 2019.
Hyllytettyjen pelaajien on määrä harjoitella jatkossa seuran reservijoukkueen mukana, mutta Bordeaux pyrkinee löytämään heille tammikuun siirtoikkunassa uudet seurat tai purkamaan sopimukset. Bordeaux etsii tammikuun siirtoikkunassa 1-2 puolustajaa ja yhtä keskikenttäpelaajaa, joten vanhoista sopimuksista pyritään pääsemään eroon, jotta budjetissa on tilaa uusien palkoille.
Bordeaux on saanut 20 Ligue 1 -ottelusta vain 17 pistettä, ja on sarjassa neljänneksi viimeisenä, vain pisteen putoamisviivan yläpuolella.
Lähteet: L’Équipe ja Transfermarkt
Les Girondins ont signifié à plusieurs joueurs leur mise à l'écart. Laurent Koscielny en fait partie ow.ly/1GiC30s6UVT
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
