24-vuotias Valioliigassa pelaava laitapelaaja vaihtaa Nigerian maajoukkueeseen – voitti Englannin paidassa nuorten MM-kultaa
Kuva: Getty Images
24-vuotias Ademola Lookman edustaa jatkossa A-maajoukkuetasolla Nigeriaa. Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA tiedotti torstaina, että Lookmanille on myönnetty lupa vaihtaa edustamaansa maajoukkuetta.
Lookman oli torstainakin Leicesterin avauksessa, kun joukkue kohtasi vieraskentällä Liverpoolin. Hän on tehnyt tällä kaudella kolme maalia 15 valioliigaottelussa. Lisäksi Lookman on pelannut neljä peliä Eurooppa-liigaa. Leicesterissä hän pelaa lainalla RB Leipzigista.
Alle 19-vuotiaista alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen Lookman edusti vielä Englantia. Hän pelasi alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa 15 ottelua ja alle 21-vuotiaissa 11, ja oli voittamassa vuonna 2017 Englannille alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta. Lookman teki noissa kisoissa kolme maalia.
[readmore from=Lookman-Ademola]
A-maajoukkuetasolla Lookman ei ole kuitenkaan vielä koskaan debytoinut. Debyytti voi tapahtua aikaisimmillaan maaliskuun lopussa, kun Nigeria kohtaa MM-kisojen ratkaisevassa kaksiosaisessa jatkokarsinnassa Ghanan.
Lookman on pelannut viiden eri kauden aikana Valioliigassa yhteensä 84 ottelua. RB Leipzig maksoi hänestä kesällä 2019 Evertonille peräti 18 miljoonaa euroa. Lookman on syntynyt Lontoossa, mutta hänen molemmat vanhempansa ovat kotoisin Nigeriasta.
FIFA has approved Ademola Lookman's nationality switch.
He can make his Super Eagles debut against Ghana next month
He can make his Super Eagles debut against Ghana next month
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
