Eurooppa-liigassa tunteikas kohtaaminen: Borussia Dortmundin tähti sai nimensä vastustajan valmentajan mukaan
Kuva: Getty Images
Eurokentillä nähdään torstaina yksi suomalaispelaaja, kun Glen Kamaran joukkue Glasgow Rangers haastaa Eurooppa-liigan pudotuspeleissä Borussia Dortmundin. Yksi Dortmundin pelaajista odottaa tapaavansa ottelussa myös hyvän tuttavansa, sillä Rangersin valmentaja Giovanni van Bronckhorst on tuntenut yhdysvaltalaispelaaja Giovanni Reynan tämän syntymästä lähtien.
Se, että Reyna ja Van Bronckhorst ovat etunimikaimoja, ei ole suinkaan sattumaa. 47-vuotias hollantilaisvalmentaja paljasti ennen peliä, että Reyna on saanut etunimensä hänen mukaansa.
Van Bronckhorst pelasi vuosituhannen vaihteessa (1999-2001) kahden kauden ajan Rangersissa yhdessä Giovannin isän, USA:n maajoukkueikoni Claudio Reynan kanssa. Miehistä tuli niin hyviä ystäviä, että Reynat nimesivät poikansakin hollantilaisen mukaan.
– Olen tuntenut ”Gion” hänen syntymästään lähtien, Van Bronckhorst kertoi.
– Minulla on hänen kanssaan erityinen suhde paitsi ystävänä, niin myös pelaajana. Olemme pitäneet aina yhteyttä ja näemme ainakin kerran vuodessa. Minulla on läheiset välit koko Reynan perheeseen, joten siksi meille on erityinen hetki pelata toisiamme vastaan.
– Giovanni tuli nuorena Hollantiin ja vietti aikaa meillä Feyenoordin akatemiassa. Hän siis oli meillä kotona ja yritimme auttaa häntä tulemaan pelaajaksi, joka hän nyt on.
Marraskuussa 2002 syntynyt Giovani Reyna on toipunut vatsasairaudestaan parahiksi pelikuntoon ja pelannee Dortmundin avauksessa torstaina. Myös Erling Braut Håland palasi keskiviikkona Dortmundin harjoituksiin, mutta hänen pelaamisensa jo torstaina valmentaja Marco Rose on kiistänyt. Håland pelaa aikaisintaan sunnuntaina Borussia Mönchengladbachia vastaan.
[readmore from=Eurooppa-liiga]
– Se on kaunis historia ja on upeaa, että tällaisia tarinoita tapahtuu jalkapallossa. Jos Giovanni pelaa, hän haluaa näyttää Van Bronckhorstille, kuinka hyvä on, Marco Rose kommentoi Reynan ja Van Bronckhorstin erikoista suhdetta.
Jo USA:n maajoukkueessa paikkansa vakiinnuttanut Giovanni Reyna on kärsinyt tällä kaudella vaikeasta loukkaantumisesta, ja on pelannut siksi vain kuusi ottelua. Maaleja hän on tehnyt näissä peleissä kaksi.
Ottelu Borussia Dortmund-Rangers alkaa kello 19.45 ja sitä voi seurata Viaplaylta ja V Sportin kanavilta.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Expressen: Tässä on Ruotsin uusi päävalmentaja
- Bundesliigassa isojen kohtaaminen – näin kävi Der Klassikerissa