HIFK pestasi moninkertaisen Eurooppa-liigan voittajan – kokemusta Portugalin A-maajoukkueesta
Kuva: Getty Images
HIFK tiedotti maanantaina tehneensä sopimuksen Beton kanssa. 39-vuotias maalivahti saapuu HIFK:n riveihin vapaana agenttina.
Monet muistavat Beton parhaiten Sevillasta ja Portugalin A-maajoukkueesta. Beto on edustanut urallaan lisäksi muun muassa Portoa, Sportingia ja Bragaa.
Beto pelasi viime kauden jälkimmäisen puolikkaan Portugalin pääsarjaa SC Farensen riveissä ja toimi joukkueen ykkösmaalivahtina. Beto ehti olla työttömänä viime kesästä saakka.
Beton meriittilista on vakuuttava. Hän on nelinkertainen Eurooppa-liigan voittaja. Yksi mestaruuksista tuli Portossa ja loput Sevillassa. Lisäksi hän voitti Porton paidassa Portugalin pääsarjamestaruuden keväällä 2011.
Beto oli edellisen kerran mukana Portugalin A-maajoukkueessa syksyllä 2019, jolloin hän seurasi penkiltä käsin EM-karsintoja. Hän pääsi edellisen kerran kentälle A-maajoukkueottelussa vuotta aiemmin. Beto on pelannut Portugalin paidassa 16 A-maaottelua.
– Arvostan, että seura on osoittanut luottamusta ja halunnut minut mukaan. Olen siksi innostunut ja hyvin tyytyväinen. Tämä on minulle uudenlainen mahdollisuus ja uusi kokemus. Haluan auttaa tätä historiallista seuraa kasvamaan vielä suuremmaksi. Se on päämotivaationi, Beto totesi HIFK:n tiedotteessa.
Lähde: HIFK
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan
- Teemu Pukki muisteli uransa käännekohtaa – ”Se oli uusi alku”