Lisäajan maali hylättiin – AS Roman José Mourinho menetti malttinsa: ”Jalkapallon nimeä on muutettava”

AS Roma ja Genoa päätyivät maalittomaan tasapeliin Serie A:ssa lauantaina.
AS Roma hallitsi pelitapahtumia mielin määrin, mutta ei onnistunut maalinteossa ja joutui jakamaan pisteet Genoan kanssa.
Nicolò Zaniolo vei AS Roman lisäajalla johtoon, mutta tuomari hylkäsi täysosuman, sillä oikeudenjakajan mukaan Tammy Abraham rikkoi Genoan John Vásquezia hyökkäyksen alussa. Kaksikko taisteli pallosta ja Abraham näytti astuvan Vásquezin jalan päälle.
Zaniolo sai myöhemmin punaisen kortin menetettyään malttinsa valittaessaan hylätystä maalista.
AS Roman päävalmentaja José Mourinho suuttui pahemman kerran. Mourinhon mukaan koko laji on muuttunut pysyvästi.
– Jos tuomarin päätös oli oikea, on koko maailman rakastama peli muuttunut. Jalkapallo on nykyään joku toinen urheilulaji. Jos tuo on rike, ei laji ole enää samanlainen. Jalkapallon nimeä on muutettava.
Mourinhon mielestä AS Roma on kärsinyt kuluvalla kaudella lukuisista tuomarivirheistä.
– Jos tuomari sen sijaan teki virheen ja oikeasti hänen olisi pitänyt hyväksyä maali, on hän varmasti pettynyt virheeseensä. Meille se olisi ollut todellinen deja-vù -kokemus, sillä tällä kaudella nämä tuomiot ovat menneet jatkuvasti meitä vastaan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot