PSG:n tähtisikermä yllätettiin housut kintuissa – Neymarin vuoro tuhria rankkari
Kuva: Getty Images
Paris Saint-Germain pelasi alkuviikolla vakuuttavan ottelun Mestarien liigassa ja kukisti neljännesvälierien avausosassa Real Madridin 1-0-lukemin.
Liekö kyse motivaation puutteesta vai mistä, mutta lauantaina kentällä nähtiin täysin erinäköinen PSG kuin alkuviikolla.
Europelipaikoista taisteleva Nantes yllätti PSG:n housut kintuissa ja ratkoi Ligue 1:n kärkipään ottelun jo avausjakson aikana. Randal Kolo, Quentin Merlin ja Ludovic Blas tekivät maalin mieheen ja taukolukemat kirjattiin 3-0.
[readmore from=PSG]
PSG:n kiri alkoi välittömästi toisen jakson alussa, kun Neymar onnistui maalinteossa 47. peliminuutin kohdalla. Brasilialaishyökkääjä sai tunnin kohdalla mahdollisuuden tehdä illan toisen osumansa, mutta hänen rangaistuspotkunsa tuli Nantes-vahti Alban Lafontin torjumaksi.
Kyseessä oli jo toinen rankkari, jonka PSG hukkasi kuluvan viikon aikana. Lionel Messi epäonnistui omassa yrityksessään Real Madridia vastaan. Jatkossa vetovastuu lienee Kylian Mbappélla, joka on onnistunut 75-prosenttisesti tämän kauden rankkareistaan.
Missattu rankkari myös tyrehdytti PSG:n kirin, eikä tähtisikermä saanut enää edes kavennusmaalia aikaiseksi. Tappio oli PSG:lle ensimmäinen Ligue 1:ssa sitten lokakuun kolmannen päivän. Joukkue oli pelannut 15 sarjaottelua putkeen kerryttäen pistetiliään.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
