Veikkausliiga-legenda Timo Furuholmilla meni pata jumiin FIFA:n Venäjä-päätöksistä: ”Hävettää aivan helvetisti”
Kuva: Juha Tamminen
FC Interin entinen tähtihyökkääjä Timo Furuholm on häpeissään siitä, miten kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA on reagoinut Venäjän sotatoimiin.
Venäjä aloitti torstaina täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan.
[readmore from=Ukrainan-kriisi]
Ylivoimainen valtaosa urheiluyhteisöstä on tuominnut Venäjän toimet ja osoittanut tukensa Ukrainalle. Näin teki myös kansainvälisen jalkapallon suurin päättävä elin, mutta FIFA:n rangaistuksia Venäjää kohtaan on pidetty laajalti riittämättöminä.
FIFA ei esimerkiksi sulkenut Venäjää pois kilpailuistaan ainakaan vielä. Venäjä ei saa toistaiseksi pelata omalla maaperällään, eikä sen ”kotiotteluihin” oteta katsojia. Venäjän otteluissa ei myöskään käytetä sen lippua tai kansallislaulua. Lisäksi Venäjän tulee pelata Football Union of Russia (RFU) -nimellä.
Viime kauteen uransa päättänyt Furuholm, 34, kritisoi FIFA:n toimintaa maanantaina tuohtuneena Twitter-tilillään.
– Fifalla on jo kädet veressä. Maine isosti mennyt. Selkärankaa ei löydy vieläkään, vaan valitaan kiemurtelu tässäkin tilanteessa. Hävettää aivan helvetisti.
– Nyt kansallisten jalkapalloliittojen on toimittava. Fifan perseilyä ei pidä hyväksyä enää hetkeäkään.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Fifalla on jo kädet veressä. Maine isosti mennyt. Selkärankaa ei löydy vieläkään, vaan valitaan kiemurtelu tässäkin tilanteessa. Hävettää aivan helvetisti.
Nyt kansallisten jalkapalloliittojen on toimittava. Fifan perseilyä ei pidä hyväksyä enää hetkeäkään.
Nyt kansallisten jalkapalloliittojen on toimittava. Fifan perseilyä ei pidä hyväksyä enää hetkeäkään.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa