Jättiyllätys! Italia jää toista kertaa peräkkäin MM-kisojen ulkopuolelle – kotiyleisö vihelsi hallitsevalle EM-kultajoukkueelle
Kuva: Getty Images
MM-jatkokarsinnoissa nähtiin torstaina valtava yllätys, kun Italia jäi toista kertaa peräkkäin lopputurnauksen ulkopuolelle.
Italia isännöi jatkokarsintapolkunsa välierässä Pohjois-Makedoniaa suurena ennakkosuosikkina. Se loi peräti 32 maalintekoyritystä, mutta hävisi viime hetken takaiskulla 0-1. Pohjois-Makedonian pitkä avaus tavoitti Aleksandar Trajkovskin, joka eteni pallon kanssa muutaman metrin ennen kuin täräytti tarkan kudin takakulmaan.
Ottelun päätyttyä kotiyleisö vihelsi vimmatusti joukkueelle, joka vielä viime kesänä juhli Euroopan mestaruutta.
Italia on jäänyt MM-kisoista ulos vain kolme kertaa, ja niistä kaksi viimeisintä ovat tapahtuneet viiden vuoden sisällä. Vuoden 2018 MM-kisoista Italia jäi rannalle hävittyään jatkokarsinnassa Ruotsille.
Pohjois-Makedonia kohtaa ensi tiistaina MM-jatkokarsintafinaalissa Portugalin, joka voitti torstaina omassa ottelussaan Turkin 3-1. Ottelun voittaja etenee Qatarissa pelattavaan MM-lopputurnaukseen.
1 - Italy won't take part to the World Cup in two successive editions for the first time ever. Void.
#ItaliaMacedonia
#ItaliaMacedonia
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta

- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin