Marraskuussa mokattu pilkku nousi arvoon arvaamattomaan – Italian avainpelaaja maansa myynyt: ”Seuraa minua koko loppuelämäni ajan”
Kuva: Getty Images
Pohjois-Makedonia järjesti todellisen yllätyksen torstai-iltana voitettuaan MM-jatkokarsintojen yksiosaisessa välieräottelussa vieraskentällä Italian 1-0.
Ottelun ainoa maali syntyi lisäajan kolmannella minuutilla. Lue lisää täältä.
Italian A-maajoukkueen avainpelaajiin lukeutuva Jorginho oli luonnollisesti järkyttynyt ottelun jälkeen.
– Tätä on vaikea kuvailla. On vaikea löytää vastauksia. Tämä sattuu todella paljon.
Jorginho epäonnistui MM-karsinnoissa kahdesti rangaistuspotkussa, joista etenkin jälkimmäinen epäonnistuminen nousi otsikoihin torstai-iltana.
[readmore from=Italia]
Italia ja Sveitsi kohtasivat toisensa MM-karsintojen toiseksi viimeisellä kierroksella marraskuussa. Italia olisi edennyt voitolla MM-lopputurnaukseen. Italialle tuomittiin ottelun viimeisellä minuutilla rangaistuspotku. Jorginho kuitenkin epäonnistui yrityksessään ja muutamaa päivää myöhemmin Italia joutui jatkokarsintoihin pelattuaan maalittoman tasapelin Pohjois-Irlannin kanssa. – Totta puhuen se on vaikeaa, koska myös minun on katsottava todellisuutta. Minäkin olen vaikuttanut suoraan tähän tilanteeseen. Ne kaksi mokattua pilkkua seuraavat minua koko loppuelämäni ajan. Sitä on vaikea käsitellä, kun ei onnistu kummallakaan kerralla auttamaan joukkuetta. Kaikki sanovat, että on vain jatkettava eteenpäin, mutta tämä sattuu paljon siitä huolimatta.LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jim: FC Interin kirstuun kilahtaa saudirahaa
- Venäjän maajoukkueen kapteeni halajaa takaisin kotimaahansa
- Uutta tietoa: Tähän kaatui Karim Benzeman romanttinen kotiinpaluu
- Yllätysnimet johtavat kilpailua Euroopan Kultaisesta kengästä – voiko voittokulku jatkua?
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko