Myöhäinen kevät kiusaa nurmikenttiä – kaksi Veikkausliigan seuraa aloittaa kotipelinsä evakossa
Kuva: Juha Tamminen
Etelä-Suomen sää on ollut tällä viikolla joitain asteita pitkän ajan keskiarvoja kylmempää. Vanhatkaan lumet eivät ole vielä sulaneet kaikkialla maasta, ja uuttakin on vähän sadellut. Eniten Veikkausliigan nurmikenttien kuntoon tulemista hidastuttavat kuitenkin maaliskuun lopun yöpakkaset.
Niinpä ensi lauantaina alkavan uuden veikkausliigakauden otteluohjelmaan on tehty kaksi muutosta. Muutokset koskevat luonnonnurmella pelaavien FC Hongan ja FC Interin kauden ensimmäisiä kotiotteluita. Espoon ja Turun kaupungit ovat ilmoittaneet, ettei joukkueiden kotikenttiä saada pelikuntoon vielä toiselle ottelukierrokselle. Niinpä molemmat joutuvat evakkoon.
Honka kohtaa ensimmäisessä kotiottelussaan FC Hakan Helsingissä Bolt Arenalla. Ottelu piti alun perin pelata perjantaina 8.4., mutta se myös siirtyy päivää aiemmaksi, ja pelataan uuden aikataulun mukaisesti torstaina 7.4. kello 18. Honka pelaa näin kaksi ensimmäistä peliään Töölössä, sillä sen kausi alkaa vierasottelussa HJK:ta vastaan ensi lauantaina kello 15.
[readmore from=Veikkausliiga]
FC Interin ensimmäinen ”kotipeli” pelataan suunniteltuna päivänä lauantaina 9.4., mutta senkin alkamisaika ja pelipaikkakunta vaihtuu. Inter kohtaa ensimmäisessä kotipelissään AC Oulun muutoksesta johtuen varakentällä Valkeakoskella. Peli alkaa kello 15, eli kaksi tuntia alkuperäistä aiemmin.
Interin ensimmäinen peli on vieraspeli KuPS:ia vastaan tulevana lauantaina kello 17.
Lähde: Veikkausliigan kotisivut
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa

- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon