Tähän hetkeen PSG:n luhistuminen tiivistyi – Mika Väyryseltä erinomainen kiteytys C Moren studiossa

Vuonna 2011 qatarilaisomistukseen siirtynyt Paris Saint-Germain putosi keskiviikkona neljännen kerran jatkosta Mestarien liigan pudotuspeleissä viimeisten 11 vuoden aikana sen jälkeen, kun se oli johtanut otteluparia avausosan jälkeen. Mikään muu seura ei ole menettänyt etulyöntiasemaansa tänä aikana yhtä usein.
Vanhat möröt alkoivat epäilemättä hiipiä PSG:n pelaajien mieliin, kun Karim Benzema kavensi yhteistilanteeksi 1-2 maalivahti Gianluigi Donnarumman virheestä. Seuraavien 17 minuutin aikana Benzema iski vielä kahdesti ja muutti otteluparin loppunumeroiksi 3-2.
Ensimmäistä Real Madridin maalia edelsi Donnarumman virhe ja kolmannessa mokasi karmean harhasyötön antanut kapteeni Marquinhos. Ehkä henkisen kantin pettämistä kuvasi kuitenkin parhaiten Real Madridin toinen maali. Siinä Vinicius vaikutti olevan noin viiden pelaajan ympäröimänä eikä maali vaikuttanut olevan kovinkaan lähellä syntymistä. Brasilialainen sai kuitenkin syötettyä Luka Modricille ja pallo päätyi maaliin, vaikka PSG:llä oli rangaistusalueella seitsemän omaa pelaajaa.
Myös C Moren ottelustudiossa käsiteltiin pelin jälkeen PSG:n henkisen kantin romahtamista. Vaikka jokainen pelaajista on kovapalkkainen ammattilainen ja oman pelipaikkansa maailman parhaimmistoa, ei mitään ole tehtävissä, kun usko tekemiseen hetkeksi järkkyy.
– Joukkkuetasolla siinä ei ole mitään. Yksittäiset hetket kääntyvät vastaan. Sitä on tosi vaikea kääntää, kun tulee tuollainen 15-20 minuutin shokkihoito ja vastustajalla onnistuu kaikki, Jari Litmanen analysoi PSG:n romahdusta.
Mika Väyrynen oli Litmasen kanssa täysin samaa mieltä.
– Kun mennään siihen psykologiseen puoleen ja pelaajat ovat ihan shokissa, niin sitten unohdetaan kaikki ne ohjeet peruspelaamiseen. Sitten ruvetaan itse ratkomaan tilanteita. Kuten Tuomas (selostaja Tuomas Virkkunen) sanoikin, tämä oli huonointa PSG:tä, mitä on vähään aikaan nähty.
– Siinä tullaan siihen, että me kaikki ollaan ihmisiä. Kun tulee se shokki, ei vain tiedetä, mitä tehdä. Näyttihän Pochettinokin tuolla siltä, että hän mietti: ”Mitä mä teen?”, Väyrynen jatkoi.
Studioisäntä Petri Pasanen muistutti väliin, että Gianluigi Donnarumman sooloilun jälkeen mikään PSG:n pelaamisessa ei ollut enää normaalia.
– Toisessa maalissa PSG:llä on viisi vai kuusi pelaajaa omassa boksissa (toim. huom. tosiasiassa seitsemän), ja siellä on kaksi Real Madridin pelaajaa. Kaikkein vaarallisin pelaaja Benzema unohdetaan täysin vapaaksi, Litmanen ihmetteli.
– Jos tuossa jengissä joku niitä maaleja tekee, niin se on Benzema, Väyrynen lisäsi.
12-13 = QF
13-14 = QF
14-15 = QF
15-16 = QF
16-17 = R16
17-18 = R16
18-19 = R16
19-20 =
20-21 = SF
21-21 = R16
Money can't buy you #UCL happiness...
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Maajoukkuepodcast: Mitä nyt Huuhkajat?
- Uskomaton peli Serie A:ssa – veljekset osuivat isänsä edessä
- Huh, mikä trilleri! SJK:n ja HJK:n pelin tulos ratkesi ajassa 90+8
- AC Milan -tähti kiistää välirikon maajoukkuevalmentajan kanssa
- Ange Postecogloulle ankea alku uudessa seurassa
- Simo Valakari valittiin Skotlannin toisen sarjatason kuukauden valmentajaksi
- Haastattelu: Nikolas Talo, 22, jätti FC Hakan ja siirtyi Ruotsiin – kertoi mielipiteensä Andy Smithistä: ”Ei siinä ollut mitään järkeä”
- Tähtipelaajansa myynyt Inter kasvatti sarjajohtoaan
- Italopodcast: Gennaro Gattuson voitokas alku & Derby d’Italia
- Axel Kouame vastasi Jani Honkavaaran kommentteihin: ”Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä”
- Valmentaja vahvisti: Lukas Hradecky kaksi kuukautta sivussa pelikentiltä