Zlatan Ibrahimovićin suuri päätös lähestyy: ”Tunnen pientä paniikkia sen suhteen”
Kuva: Getty Images
AC Milanin ruotsalaishyökkääjä Zlatan Ibrahimović täyttää tänä vuonna jo 41 vuotta.
Ibrahimovićin nykyinen sopimus Milanin kanssa päättyy kuluvaan kauteen, mutta jatkosopimusneuvottelut ovat jo käynnissä.
Vaikka Ibrahimović jäisi ilman uutta sopimusta, hän ei aio päättää hienoa peliuraansa vielä tulevana kesänä. Pelihaluja löytyy edelleen.
Konkarihyökkääjä kuitenkin tiedostaa, että hänen uransa lähestyy loppuaan. Ajatus uran päättämisestä aiheuttaa Ibralle jopa pientä paniikkia, sillä elämä ilman jalkapalloa tuntuu hänen mielestään oudolta.
– Tunnen pientä paniikkia eläkkeelle jäämisen suhteen, Ibrahimović paljastaa.
– Jatkan pelaamista niin kauan kuin mahdollista, niin kauan kuin saan tuloksia ja en kärsi. Haluan lopettaa urani katumatta, joten minun on maksimoitava aikani.
– Tiedän, että tällä hetkellä tuntemani adrenaliini ei ole koskaan entisensä [kun ura päättyy]. Minut on ohjelmoitu heräämään, menemään harjoituksiin, palaamaan kotiin ja lepäämään.
– Tätä on jatkunut 20-25 vuotta, mutta eräänä päivänä herään ja minulla ei ole mitään suunnitelmia. Se tulee olemaan outo tunne.
Zlatan kuitenkin sanoo hyvin zlatanmaiseen tapaan, että hänen uransa päättyminen tulee olemaan kovempi paikka jalkapallofaneille.
– Uskon, että suurin suru tulee olemaan teillä, koska ette pääse enää katsomaan minun pelaamistani.
– Teidän pitää nauttia siitä nyt, koska ette enää koskaan näe kaltaistani pelaajaa.
Ibrahimović on pelannut tällä kaudella 18 Serie A:n ottelua ja tehnyt niissä yhteensä kahdeksan maalia. Konkarihyökkääjä palasi hiljattain takaisin tositoimiin oltuaan kuukauden sivussa akillesjännevamman vuoksi.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- HJK jäi taas ilman voittoa Veikkausliigassa – FC Interistä uusi sarjakärki
- Uskomaton vire! Leo Walta täysin pitelemätön Ruotsissa
- TPS nousee Veikkausliigaan!
- Fanit protestoivat – kohussa ryvettynyt tähti päätyi rajuun ratkaisuun
- Jättimäinen käänne Serie A:n mestaruustaisteluun? ”Joku on kironnut meidät”
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin
- Linda Sällströmin viimeisessä Helmarit-kotiottelussa meni kaikki pieleen: ”Harmittaa ja hävettää”
- 17-vuotias ihmeteini säväytti taas!
- MTV: Veikkausliigaan uusi päävalmentaja ulkomailta
- Jättimäinen käänne Serie A:n mestaruustaisteluun? ”Joku on kironnut meidät”
- Helmarien surkea peliesitys kuitattiin Tanskassa yhdellä tylyllä lauseella
- Fanit protestoivat – kohussa ryvettynyt tähti päätyi rajuun ratkaisuun
- Ilvekselle helpottava voitto – tältä Veikkausliigan mestaruustaistelu näyttää nyt
- Lamine Yamal sanoi yhden lauseen, joka sai Real Madrid -yhteisön raivon partaalle
- TPS nousee Veikkausliigaan!
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo haluaa nostaa Palermon Serie A:han – kertoi myös mielipiteensä Huuhkajien pelitavasta
- ”Päätös oli helppo” – Lionel Messi solmi uuden diilin