HJK:n ottelujärjestelyille murskakritiikkiä – näin seura pahoitteli epäonnistumistaan: ”Toivomme toista mahdollisuutta”
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliiga-kauden avausottelu pelattiin lauantaina Bolt Arenalla. Ottelussa kohtasivat viime kauden mestari HJK sekä maaliskuussa Liigacupin voittoa juhlinut Honka.
HJK voitti ottelun 1-0 Casper Terhon osumalla, mutta monelle katsojalle saattoi siitä huolimatta jäädä hapan maku suuhun ottelutapahtumasta kokonaisuudessaan. Niin pahasti HJK epäonnistui tapahtuman järjestämisessä.
Ennen ottelun alkua stadionilta ei saanut edes ruokaa ostettua, vaikka HJK mainosti kauden alla tehneensä ”tähtihankinnan”, viitaten Michelin-kokki Kim Mikkolan värväämisestä HJK:n ravintolapalveluista vastaavaksi. Byyrin Henrik Hyvösen mukaan tarjolla oli vain pullaa, limsaa, kahvia ja olutta.
Oikeastaan missään muussakaan asiassa HJK ei onnistunut. Se oli järjestänyt henkilökuntaa sekä porteille että kioskeille aivan liian vähän. Kauden avausottelua paikan päälle saapuneet ihmiset joutuivat jonottamaan pitkään päästäkseen Bolt Arenalle sisään. Uusi jonotus oli edessä, mikäli puoliajalla halusi käydä tilaamassa esimerkiksi olutta tai makkaraa. Läheskään kaikki eivät kuitenkaan edes saaneet haluamaansa 15 minuutin puoliajan puitteissa.
HJK julkaisi maanantaina verkkosivuillaan tiedotteen, jossa se pahoitteli epäonnistumistaan. Helsinkiläisseura ”nostaa kädet pystyyn virheen merkiksi”.
– Voimme vakuuttaa, että myös Klubin toimistolla oli pelin jälkeisenä iltana voitosta huolimatta mieli maassa: odotettu kauden avaus epäonnistui palveluiden osalta pahasti etenkin Itäkatsomossa ja osin myös muissa katsomoissa. Rakentaviakin palautteita ja kehitysehdotuksia olemme saaneet – iso kiitos niistä.
– Kätemme ovat pystyssä virheiden merkiksi. HJK pahoittelee ottelutapahtuman epäonnistuneita järjestelyitä. Jonotusaika Itäkatsomon porteista sisäänpääsyyn oli luvattoman pitkä. Myös palvelutiskit ruuhkautuivat, eikä ruokatarjontakaan ollut alkuunkaan sellaista kuin olimme etukäteen luvanneet saati mitä itse tavoittelimme.
HJK kertoo tiedotteessaan neljä syytä sille, miksi hommat menivät päin sitä itseään. Teksti kuulostaa ainakin jossain määrin melkoiselta selittelyltä, ja virheitä on pyritty hakemaan muualta kuin peilistä:
1. Yöpakkaset estivät Itäkatsomon kioskien vesipisteiden käytön jäätymisen vuoksi. Putkien jäätymisvaaran vuoksi myös osa Klubipäädyn wc-tiloista oli varmuuden vuoksi suljettu. Lähivuosille on suunnitteilla Itäkatsomon remontti, jossa on tarkoitus eristää putkisto paremmin, jotta vastaavalta vältyttäisiin talvisista säistä huolimatta.
2. Arenan kioskit on uusittu ennen kauden alkua kokonaisuudessaan – ja samalla asennusfirma oli kytkenyt ruuanvalmistuslaitteet virheellisesti. Asian korjaaminen aiheutti pahoja viivästyksiä ruuan valmistukseen. Ongelmien syy on siis tiedossa ja korjauksessa.
3. Henkilökuntaa oli liian vähän suhteessa yleisömäärään, osin sairastumisten takia. Asia korjataan heti seuraavaan otteluun, ja henkilökuntaa myös koulutetaan lisää, jotta palvelu sujuu jouhevammin. Jäätyneet putket ja kaasuongelmat sitoivat nekin henkilöstöä, mikä osaltaan hidasti palvelua.
On myös rehdisti myönnettävä, että koronakurimuksen hellitettyä yleisön halukkuus saapua paikan päälle yllätti meidät (erittäin positiivisesti). Lippuja myytiin paikan päällä ennen ottelua enemmän kuin vuosikymmeneen.
4. Katsojien sisääntuloa Itäkatsomoon ruuhkauttaa etenkin turvatarkastus. Laajennamme turvatarkastusaluetta porttien ulkopuolelle sekä tehostamme tarkastusprosessia jo Inter-otteluun lisäämällä järjestyksenvalvojien määrää.
Tiedotteen lopuksi HJK lupaa laittaa asiat kuntoon ennen seuraa kotiottelua.
– HJK reissaa seuraavaksi pisteiden hakuun Pohjanmaalle (SJK 8.4. ja VPS 18.4.). Paluu Boltille on edessä lauantaina 23.4. kello 15.00 FC Interiä vastaan. Meillä on siis kolme viikkoa aikaa laittaa asiat kuntoon. Näin myös lupaamme tehdä kaikilla niillä resursseilla joita meillä käytettävissä on. Lupaamme parantaa ja toivomme toista mahdollisuutta.
Lähde: HJK verkkosivut
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Saudi-Arabia haastaa Euroopan hegemoniaa uudella rintamalla – OFC kiistää
- HJK hankki eurokentiltä himoitun päänahan
- PSG:n supertähdet joutuivat jättämään huippuottelun kesken – tämä tiedetään nyt
- Kommentti: Fabrizio Romano edustaa kaikkea sitä, mikä journalismissa on pielessä
- Hurja väite supersuositulta sometililtä: Bayern Münchenin ylivoiman juurisyy on Teemu Pukki
- Teemu Pukki lopettaa maajoukkueuransa – kertoi parhaan muistonsa Huuhkajista: ”Oli jotenkin euforinen fiilis”
- Haastattelu: Jacob Friis, onko Huuhkajat mennyt alaisuudessasi eteenpäin?
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat marraskuun maaotteluihin – FC Interin pelaaja ensimmäistä kertaa mukana
- Mika Lehkosuo nimesi Pikkuhuuhkajat marraskuun tärkeisiin karsintaotteluihin
- Huuhkajien kaikkien aikojen maalintekijä Teemu Pukki lopettaa maajoukkueuransa
- Hurja väite supersuositulta sometililtä: Bayern Münchenin ylivoiman juurisyy on Teemu Pukki
- HJK hankki eurokentiltä himoitun päänahan
- Kommentti: Fabrizio Romano edustaa kaikkea sitä, mikä journalismissa on pielessä
- PSG:n supertähdet joutuivat jättämään huippuottelun kesken – tämä tiedetään nyt
- Kuopiolaisilta armotonta irvailua Helsingin suuntaan: ”KuPS on se suurseura, joka HJK kuvittelee olevansa”
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat marraskuun maaotteluihin – FC Interin pelaaja ensimmäistä kertaa mukana
- Kapteeni jättää FF Jaron: ”On aika ottaa seuraava askel urallani”
- Saudi-Arabia haastaa Euroopan hegemoniaa uudella rintamalla – OFC kiistää
- Haastattelu: Jacob Friis, onko Huuhkajat mennyt alaisuudessasi eteenpäin?
- Cristiano Ronaldon paljastus hätkähdyttää: ”Siirto oli lähellä”