Juventus osoittanut keväällä muita lujempaa sisua ja taistelutahtoa – nyt näyttää hyvältä, vaikka valmentaja varoittikin ”jalkapalloilullisesta itsemurhasta”

Juventus ei hyvin todennäköisesti tule voittamaan tälläkään kaudella Serie A:ta, sillä kahdeksan pisteen takamatka AC Milaniin neljä kierrosta ennen sarjan päätöstä on luultavasti liikaa. Sen sijaan Mestarien liigaan pääsy alkaa näyttää lupaavalta, sillä maanantainen 2-1-vierasvoitto Sassuolosta kasvatti eron viidentenä olevaan AS Romaan jo samaan kahdeksaan pisteeseen.
Sassuolo oli maanantain pelissä kaikin puolin hallitsevampi osapuoli. Se johti peliä 1-0, loi enemmän maalipaikkoja ja piti enemmän palloa. Moise Keanin 88. minuutin voittomaali vei kuitenkin kolme pistettä Torinoon.
Juventuksen valmentaja Massimiliano Allegri totesi pelin jälkeen, että hänelle olisi riittänyt tasapelikin. Allegri halusi joukkueensa tähtäävän tasapeliin ja välttelevän turhia riskejä.
– Tämä oli tärkeä voitto sarjataulukkoon. Sassuolo pelasi erittäin hyvin, ja me vain roikuimme mukana. Avausjaksolla olimme hieman liian löysiä ja he pääsivät murtautumaan läpi liian helposti, Allegri totesi Sky Sport Italialla.
Valmentaja muistutti Juventuksen väsymyksestä, sillä keskikentällä ei voida juuri käyttää rotaatiota. Arthur, Manuel Locatelli, Weston McKennie ja Federico Chiesa ovat sivussa, joten keskikentän materiaali on juuri nyt kapea.
– Tavoittelin tasapeliä, koska sekin olisi ollut tärkeä tulos täältä. On hetkiä, jolloin joukkue on hyvässä vireessä ja hetkiä, jolloin se ei ole. En tykkää ajatuksesta tehdä jalkapalloilullista itsemurhaa, Allegri maalaili.
Täysin surkea vire Juventuksella ei tosin ole ollut, sillä vuoden 2022 otteluissa se on saavuttanut jo 12 pistettä peleistä, joissa se on ollut jossain vaiheessa tappiolla. Saldo on huima, sillä toiseksi paras Serie A -joukkue on pystynyt vain seitsemään. Sisukkuus ja loppuun asti pelaaminen ovat olleet arvossaan.
– Me uskomme loppuun saakka. Se on Juventukselta saatu oppi, että tähdätään kaikkiin saatavilla oleviin pisteisiin. Meillä on lisäksi vielä Italian Cupkin voitettavana, mutta otamme pelin kerrallaan, voittomaalin tehnyt Moise Kean kommentoi.
#SassuoloJuventus
Lähde: Football-Italia
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Adam Ståhl kummasteli Djurgården-kannattajien toivetta: ”Siinä vaiheessa olet väärässä ammatissa…”
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- AJ Marcucci sai vakavan polvivamman – joutuu leikkaukseen
- Juho Talvitie iski voittomaalin Eredivisiessä
- KuPS käänsi kärkiottelun muutamassa minuutissa – FC Inter kärsi kauden avaustappionsa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan

- Lehti: Jesse Joronen siirtymässä Palermoon
- Lukas Hradecky debytoi Ranskan pääsarjassa – heti voitto