Taas nolo kotitappio! Barcelona teki kyseenalaisen seuraennätyksen

Barcelona oli alkuvuoden yksi Euroopan kuumimmista joukkueista, mutta viimeisen puolentoista viikon aikana on tapahtunut jotain sellaista, jota harva osasi odottaa.
Barcelona lähti toissa viikolla laulukuoroon Eurooppa-liigasta, kun Xavin ryhmä kärsi kotitappion Eintracht Frankfurtille. Saksalaisryhmä marssi jatkoon yhteismaalein 4-3.
Viime viikolla Barcelonan heikot otteet kotiyleisön edessä saivat jatkoa. Maanantaina joukkue kärsi 0-1-kotitappion sarjan heittopusseihin kuuluvalle Cádizille. Kolmas peräkkäinen kotitappio oli vuorossa sunnuntaina, jolloin sarjan heikoimpiin vierasjoukkueisiin lukeutuva Rayo Vallecano haki täyden pistepotin Camp Noulta. Turhautunut kotiyleisö vihelsi Barcelonan pelaajat ulos kentältä.
Barcelona teki kyseenalaisen seuraennätyksen sunnuntaina Rayo Vallecanolle kärsityn 0-1-tappion myötä. Katalonialaiset eivät ole koskaan aiemmin seurahistoriassaan hävinneet kolme kotiottelua perätysten saman kauden aikana.
Xavi on luotsannut Barcelonaa nyt kaiken kaikkiaan 32 ottelussa, joista Blaugrana on voittanut 17. Seuralegendan voittoprosentti 53,1 on selvästi huonompi, kuin aiemmin tällä kaudella potkut saaneen Ronald Koemanin vastaava (59,7%).
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin