Arsenalille mieletön pelaajasopimus – yksi ylivoimaisimmista hylkäsi Barcelona-ajatuksen
Arsenal on vastoin monia odotuksia solminut uuden pelaajasopimuksen naisten joukkueensa ehdottoman supertähden, Vivianne Miedeman kanssa. Hollantilaisen otaksuttiin suuntaavan nykykontrahtinsa päättyessä Barcelonaan.
Miedema siirtyi Pohjois-Lontooseen Bayern Münchenistä 2017, ja jälki on niin punavalkoisissa kuin maajoukkueessa ollut melkoista. Maaleja Arsenalille on 144 ottelussa syntynyt 117 kappaletta. Kaudella 2021-2022 osumia on 39 pelissä kertynyt 23.
25-vuotias hyökkääjä on Englannin naisten Superliigan kaikkien aikojen paras maalintekijä, ja voitti sarjan maalikuningattaren tittelin sekä kaudella 2018-2019 että kaudella 2019-2020.
Hollannin maajoukkueen mukana Miedema on tähän mennessä voittanut Euroopan mestaruuden vuonna 2017, ja MM-hopeaa vuonna 2019.
Usko Arsenalin projektiin vaikuttaa vahvalta.
– Mielestäni kauneinta tässä pelissä on rakentaa asioita yhdessä sellaisessa joukkueessa ja sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa haluaa olla. Nämä asiat minulla on Arsenalissa. Minusta tuntuu, että voittaminen Arsenalin kanssa tuntuu juuri nyt paremmalta kuin voittaminen minkään muun joukkueen kanssa.
Arsenalin naisten ruotsalaisvalmentaja Jonas Eidevall hehkui luonnollisesti tyytyväisyyttä.
– Seurana tavoitteemme on voittaa pokaaleita ja kilpailla korkeimmalla mahdollisella tasolla. Tiedämme että Viv’n omat tavoitteet ovat samat.
Seuran naisten jalkapallojohtaja Clare Wheatley summasi pelaajan merkityksen seuralle ja koko lajille.
– Tämä on merkittävä päivä Arsenal Football Clubille. Viv on planeetan parhaiden jalkapalloilijoiden joukossa, ja osoittanut laadukkuutensa tässä paidassa vuosi vuoden perään. Meillä on kunnianhimoisia tavoitteita, joiden saavuttamisessa Vivillä on avainrooli.
LUE MYÖS:
Hollannin naisten superkanuuna pitää olympiaennätyksiä pilkkanaan – Yhdysvallat ihmeissään
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia

- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”