Kallis paukku – väärään aikaan purkautuneet suolistokaasut savustivat konkaritopparin ulos pitkäaikaisimmasta seurastaan

Pieruhuumorin ystäviä löytyy varmasti jalkapalloseurojen pukukopeista ihan siinä, missä muissakin yhteisöissä. Lyonin urheilujohtaja Juninho ei selkeästi kuitenkaan heihin lukeudu.
Kerroimme elokuussa siitä, kuinka Juninho ja Lyonin päävalmentaja Peter Bosz eivät katsoneet hyvällä sitä, kuinka kokenut brasilialaistoppari Marcelo oli naureskellut joukkueensa kapteeni Leo Dubois’n pitämälle palopuheelle. Lyon oli juuri hävinnyt sarjaottelun Angersille 1-3, eikä Marcelon käytöstä pidetty ammattimaisena eikä tilanteeseen sopivana.
Nyt L’Équipe kertoo, ettei kiukku Marcelon käytökseen pelkästä naureskelusta johtunut. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, oli tärkein syy siihen, että Juninho näki punaista siinä, että Marcelon suolistokaasut pääsivät valloilleen väärässä paikassa väärään aikaan. Marcelo pieraisi, pelikaverit räjähtivät nauramaan ja seurajohdon kärsivällisyys loppui.
Paukku oli 34-vuotiaalle Marcelolle todella kallis, sillä tuon tapauksen jälkeen hän ei pelannut enää otteluakaan Lyonissa – seurassa, jossa hän on pelannut pidempään kuin missään muualla. Kaikkiaan Marcelo ehti pelata vuosina 2017-2021 Lyonissa 167 virallista ottelua.
Puolustaja hyllytettiin seuran vahvuudesta loppusyksyn ajaksi ja tammikuussa sopimus purettiin, jotta hän pääsi siirtymään kevään ajaksi toiseen perinteikkääseen seuraan Girondins Bordeaux’hin. Bordeaux’ssa Marcelo on pelannut taas yhdeksän ottelua, joista kuudessa täydet minuutit. Hänen sopimuksensa kattaa vain tämän kauden.
Sekä Lyonin että Bordeaux’n kausi on mennyt pahasti alakanttiin. Lyon jää lähes varmasti ulos europeleistä kokonaan, ja Bordeaux putoaa jokseenkin yhtä varmasti Ligue 2:een.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa
- Niklas Pyyhtiän Modena putosi Coppa Italiasta

- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa