”Kopissa puhuttiin, että tämä on seurahistorian suurin peli” – Sarjanousija järkytti TPS:ää tämän kotikentällä
Ykkösen kausi 2022 tarjosi maanantai-iltana kauden toistaiseksi ehkä suurimman yllätyksensä. Sarjan suurin voittajasuosikki TPS pääsi pelaamaan kauden ensimmäisen kerran Veritas Stadionille, jonka kunnossa oli edelleen runsaasti toivomisen varaa. Vieraakseen TPS sai paikallisvastustaja Pargas IF:n, joka nousi täksi kaudeksi maan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle ensimmäisen kerran 28 vuoteen.
Paraisilta oli saapunut Turkuun runsaasti Piffenin kannattajia, jotka pitivät myös hyvää meteliä. Vierasfanit palkittiinkin, sillä PIF juhli kauden ensimmäistä voittoaan maalein 2-0. TPS-fanit puolestaan päättivät ottelun vihellyskonserttiin.
TPS vei ottelun maalintekoyritykset selvästi 20-5, mutta hyvin puolustanut PIF pystyi pitämään raitapaidat pois aivan vaarallisimmilta maalipaikoilta. Kylmää vettä niskaan TPS sai 69. minuutilla, kun Interin kasvatti Gezim Voca laukoi 18 metristä vapaapotkun tarkasti TPS-maalin vasempaan alakulmaan.
Avausmaalista ehti kulua vain viisi minuuttia, kun toinenkin kaukolaukaus yllätti TPS:n maalia vartioineen Aati Marttisen. Nyt pallon laukoi 20 metristä samaan kulmaan toinen Inter-kasvatti Matias Lahti. Vielä hieman myöhemmin Kakkosessa viime kaudella komeat 14 maalia tehnyt Voca tulitti pallon kaukaa TPS-maalin vasempaan tolppaan. Nytkin Marttinen oli jo ohitettu, mutta taululle jäivät 0-2-lukemat.
– Ei edes viitsi mitään tekosyitä alkaa sanoa tai huonolla kentällä selitellä. Me oltiin tänään suoraan sanottuna paskoja, TPS:n Daniel Rantanen sanoi Ruudun haastattelussa pelin jälkeen.
– Me ei haluttu tarpeeksi, hävittiin kaksinkamppailut eikä tehty oikein mitään hyvin tänään. Siinä kiteytys, oltiin lampaita.
Piffenin puolustuksessa vahvan ottelun pelanneen Akim Sairisen tunnelmat olivat tietysti aivan toisesta ääripäästä.
– Aivan huikee fiilis, aivan huikee fiilis, Sairinen aloitti.
– Erittäin hyvin jokainen tappeli. Kaikkemme annettiin, tämä oli kyllä ansaittu voitto. Mitä pidemmälle peli meni 0-0:ssa, sitä enemmän Tepsin paineet kasvoivat. Me oltiin tehokkaita ja kurinalaisia. Huikeeta, huikeeta.
– Ennen peliä oli kopissa puhetta, että tämä on PIF:in historian suurin ottelu. Kyllä minä uskon, että se pelatessa jollain tavalla näkyi. Aivan huikea yleisö, huh huh. Paraisilta tuli montasataa ihmistä tänne, ja ne oli meidän kahdestoista pelaaja tänään. Tosi ylpeä olen koko hommasta, Sairinen hehkutti silmin nähden iloisena.
Näin on - Matias Lahti tuplaa vieraiden johdon! #Ykkönen
Sarjanousija @PIFfootballMen tekee jättiyllätyksen 1 928 katsojan edessä. Voitto on Piffenille ensimmäinen Ykkösessä miltei 30 vuoteen!
#Ykkönen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
