Pitkälle sairauslomalle joutuva Zlatan Ibrahimović pelasi kipujen kanssa puoli vuotta: ”Särkylääkkeitä joka päivä”
Kuva: Getty Images
AC Milanin konkarihyökkääjä Zlatan Ibrahimović on avautunut sosiaalisessa mediassa polvivammastaan, joka on hankaloittanut hänen pelaamistaan tällä kaudella.
Ibrahimović, 40, pelasi tällä kaudella 27 ottelussa, joissa hän teki yhteensä kahdeksan maalia ja syötti kolme. Kauden jälkimmäisellä puoliskolla hän oli kuitenkin harvinainen näky Milanin avauskokoonpanossa.
Ruotsalaistähti pääsi juhlimaan Serie A:n mestaruutta Rossonerin kanssa, kun Milan voitti Italian pääsarjan kahden pisteen erolla paikallisvastustajaansa Internazionaleen.
[readmore from=AC-Milan]
Pian mestaruusjuhlien jälkeen AC Milan tiedotti, että Ibrahimović on käynyt polvileikkauksessa, josta toipuminen kestää 7-8 kuukautta. Näin ollen hänet nähdään pelikentillä seuraavan kerran vasta ensi vuonna, jos hän ylipäätään aikoo jatkaa uraansa.
Torstaina Ibrahimović kertoi Instagram-tilillään, millaista kamppailua kuluva vuosi on hänelle ollut.
– Viimeiset kuusi kuukautta olen pelannut ilman vasemman polven eturistisidettä. Turvonnut polvi kuuden kuukauden ajan. Pystyin harjoittelemaan joukkueen kanssa vain 10 kertaa viimeisen puolen vuoden aikana.
– Otin yli 20 injektiota kuuden kuukauden aikana. Tyhjensin polvea kerran viikossa kuuden kuukauden ajan. Särkylääkkeitä joka päivä kuuden kuukauden ajan. Nukuin tuskin kuuteen kuukauteen kivun takia. En ole koskaan kärsinyt näin paljon kentällä ja sen ulkopuolella.
– Tein mahdottomasta mahdollista. Mielessäni oli vain yksi tavoite: tehdä joukkuetovereistani ja valmentajastani Italian mestareita, koska annoin heille lupauksen.
Tänään minulla on uusi eturistiside ja taas yksi pokaali.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle